Veteraani vaijerilla

Turun Sanomat, Polvijärvi

HANNU JARVA

Heino Välimaa on jo aikapäiviä sitten jäänyt telakalta eläkkeelle. 68-vuotiaalla veteraanilla on kuitenkin vielä korkealentoisia tulevaisuudensuunnitelmia. Hän haluaa rikkoa ennätyksiä.

Välimaan Heinolla eivät pysy jalat maassa. Hän taitelee eläkepäivinään kahden millin paksuisella vaijerilla ja liikkuu sillä yhtä ketterästi kuin ikätoverinsa leveällä kävelykadulla.

Heino Välimaa on nuorallatanssin maailmanennätysmies. Hän on tehnyt nuorallakävelyn 2 040 metrin maratonmatkalla kolme maailmanennätystä, joista viimeisin on 46 minuuttia 45 sekuntia. Hänellä on lisäksi yli 30 suomenmestaruusmitalia tukkilaiskisoista.

Heino Välimaa on lyhyenläntä mies, jonka kropassa ei päällepäin katsoen näytä olevan rasvaa nimeksikään. Ulospäin kuivan oloisen miehen puheissa riittää lennokkuutta.

Forssassa asuva Heino Välimaa kävi Polvijärven Huhmarissa kuntolomalla tai remonttilomalla, kuten nuoralla taiteileva tukkilainen itse lomansa nimeää. Polvijärvelläkin hän viritteli vaijerit puitten väliin ja järjesti muille turisteille taitonäytöksiä.

Taiteilijan mukana kulkeva manageri ja valmentaja, itseään everstiksi kutsuva Kari Pietikäinen myhäili vieressä.

– On se ketterä. Ei putoa, ei sitten millään, eversti säesti esitystä.

Helppo tonni

Heino Välimaa otti Huhmarin loman harjoitusleirinä. Lomahotellin pihassa olivat vaijerit viritettynä kävelyä varten. Hyisessä Höytiäisessä hän tasapainoili muoviputken päällä tulevia tukkilaiskisoja silmällä pitäen.

Ensimmäisen kerran Heino Välimaa asteli nuoran päällä 16-vuotiaana. Houkuttimena oli raha. Lapin kairoilla asunut nuorukainen näki tolppiin kiinnitettyjä ilmoituksia, joissa Sodankylän peräkylille taitojaan näyttämään tullut nuorallakävelijä lupasi kaikille metrinkin matkan nuoralla etenevälle tuhannen markkaa puhdasta rahaa.

Välimaa otti velipojan kanssa taksin ja lähti hakemaan tonnin kotiin. Välimaan veljekset katselivat muiden kompurointia ja kun muut olivat lopettaneet, ujo Heino Välimaa pyysi luvan nousta vaijerille.

– Siinä ei lanka heilunut eikä vapissut, kun minä sille nousin. Taiteilija pyysi minua jo lopettamaan muutaman askeleen jälkeen. Minä mitään lopettanut, aloin kävellä lankaa päästä päähän. Kyllä se sen tonnin antoi, Heino Välimaa kertoo ensikosketuksestaan nuorallakävelyyn.

Tämän jälkeen Heino Välimaa on pysytellyt tiiviisti langalla, mitä nyt kolme vuotta jäi väliin, kun hän seilasi Suomen kauppalaivastossa maailman meriä.

Välillä Heino Välimaa on pannut kävelyilleen pikkuisen vaikeus- tai ainakin näyttävyyskertoimia lisää. Hän on kävellyt lankaa pitkin yli jokien ja virtojen.

– Siihen ei moni nuorempikaan pysty. Jotkut kävelevät yhdeksän metriä pitkän tasapainosauvan kanssa, mutta minä kävelen ilman, Heino Välimaa vakuuttaa.

Sydänkohtaus
ladulla

Heino Välimaan elämä on kulkenut muutenkin joskus turhan ohuella langalla. Viime talven Metalliliiton remonttiloma Rovaniemellä oli koitua Välimaan viimeiseksi lomaksi.

Välimaa näet liikkuu suksillakin ketterästi. Rovaniemen pitkä, raskas ja mäkinen latu teki kumminkin tepposen. Välimaa tuupertui mäkeen, ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan.

– Heräsin sairaalassa, ja lääkäri kertoi, että olin saanut infarktin. En minä siihen diagnoosiin uskonut ennen kuin lääkäri näytti kuvat.

Heino Välimaa ei pitkään malttanut sairaalassa pysyä, vaan karkasi kotiin Forssaan.

– Ajattelin, että ehtii niitä lääkkeitä syödä myöhemminkin. Piti lähtee kissaa ruokkimaan, ettei se kuole nälkään.

Kun kissa oli ruokittu, tasapainotaiteilija pani sukset jalkaansa ja hiihti 30 kilometrin lenkin, kolmena päivänä peräkkäin.

Ei aikaakaan, kun sairauden järkyttämä tasapaino sitten petti oikein kunnolla manageri Pietikäisen kotirappusissa. Taas vietiin horjahtanutta tasapainotaiteilijaa sairaalan teholle.

Kun olo alkoi kirkastua ja tukkilaisten SM-kisat lähestyä, niin eihän Välimaan Heinoa pidätellyt taaskaan sairaalassa mikään. Ensin hän karkasi ikkunasta, mutta se pakomatka päättyi lyhyeen. Toisen kerran hän teki sairaalan ikkunaverhosta itselleen köyden ja pakeni parvekkeen kautta.

– Se kilpailuvietti.

Vaimo
tapettiin

Joskus on temppuillessakin ollut hengenlähtö hiuskarvan varassa. Niin kuin kerran Hamarinkoskessa, kun Välimaa putosi tukin väärälle puolelle. Kuningasjätkä jäi tukin ja kallion väliin.

– Tuntui, että se on sitten viimeinen hengenveto.

Tästäkin Heino Välimaa selvisi.

Naimisissa Heino Välimaa on tasapainoillut kolme kertaa. Yhden kerran hän on eronnut ja kaksi vaimoaan hän on saatellut hautaan. Viimeisen vuonna 1992.

Se oli traaginen saatto. Vaimo tapettiin Raumalla. Välimaa itse valmistautui jälleen kerran tukkilaiskisoihin. Liisa-vaimo taas lähti laulamaan karaokea mutta ei koskaan palannut kotiin.

– Liisa oli vielä tehnyt lihasopan minulle valmiiksi ennen viimeistä lähtöään.

Tällainen koettelee miestä kuin miestä. Tästäkin Heino Välimaa selvisi.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten tällainen sisupussi olisi menestynyt oikeissa olympialajeissa. Hetkinen. Heino Välimaa kehuu olleensa painonnostossa Satakunnan piirinmestari, joka oli juuri nousemassa lajin A-maajoukkueeseen, mutta kohtalo puuttui peliin.

– Treenasin ja yhtäkkiä selkä losahti. Se oli siinä se laji.

Heino Välimaa
Heino Välimaa
Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Heino Välimaa oli mestari
Sattui silmäämme tämä tarina Heinosta kun tuossa lenkkipolulla juttelimme että mihinkähän mestari on joutunut kun emme häntä pitkiin aikoihin olleet nähneet ja hänen joella ollut veneensäkin oli kuulemma saanut lapun kylkeensä jossa se kehotettiin ottamaan talteen tai se vietäisiin pois. Tuli mieleemme netistä etsiä tietoja Heinosta kun kukaan ei tuntunut tietävän hänestä. Selvisi että hän oli poistunut keskuudestamme 1.1. 2014 Pohjoisen Suomen maisemissa. Ikävä oli kuulla nämä uutiset, monet kerrat saimme ihan vapaalipulla ihailla hänen taidokkaita esityksiään Loimijoella. Siinä oli moni ihmeissään kun hän pysyi ohuen vaijerin päällä uskomattoman pitkän ajan ja matkan vaikka oli joskus kova tuulikin ja hankalat olosuhteet. Myös tukin päällä hän osasi taiteilla mestarillisesti. Nyt emme enää saa näistä esityksistä nauttia mutta mies ei unohdu sillä vastaavaa taituria ei ole vastaan tullut kuin joissakin sirkustaltioinneissa. Tukkilaiskisojen sivuilta Heinosta löytyy artikkeli myös ja hänen tuloksiaan. Iso kunnioituksemme tälle vanhan liiton mestarille!
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »