Seminaarinmäen Mieslaulajat juhlii 20 vuoden uraansa Juhan af Grannin suojeluksessa

Semmarit suuntaa avaruuteen

Seminaarinmäen Mieslaulajat eli Semmarit suuntaa kohti uusia ulottuvuuksia Juhan af Grannin (edessä) suojeluksessa.
Seminaarinmäen Mieslaulajat eli Semmarit suuntaa kohti uusia ulottuvuuksia Juhan af Grannin (edessä) suojeluksessa.

Turun Sanomat

TUOMO KARHU

Opiskelijaporukkana Jyväskylässä aloittanut Seminaarinmäen Mieslaulajat eli Semmarit on tullut miehen ikään. Kuoro viettää 20-vuotisjuhliaan kiertueella, jonka kyytipoikana voi nauttia kahta uutta levyä, yhtyeen uran niputtavaa kokoelmaa ja pelkästään uusista biiseistä koostuvaa livealbumia.

Semmarit on uransa alusta asti erottunut kilpailijoistaan muun muassa omien biisiensä ja kurittoman asenteensa ansiosta. Jotain jälkimmäisestä kertoo, että kuoro on antanut juhlakiertueelleen otsikon Suuntaamme avaruuteen ja värvännyt suojelijakseen ufoasiantuntija Juhan af Grannin.

– Meillä on ollut tapana kehitellä kiertueillemme perusidea, jonka ympärille olemme nivoneet konsertit. Aika pitkään ruodimme miehen elämää erilaisista näkökulmista, mutta 20 vuoden ikä tuntui oikealta hetkeltä miettiä tulevaisuutta. Samalla kun katsomme taaksepäin, kurkotamme eteenpäin, Semmareiden puhemies ja ensimmäinen basso Markus Paananen kertoo.

– Juhan af Grannin keksimme kiertueemme suojelijaksi, koska hän on meidän tapaamme omien polkujen kulkija. Me molemmat olemme hakeneet äärirajoja, ja Juhan af Grann on omassa maailmassaan outo lintu aivan kuten me olemme kuoromaailmassa. Mikä parasta, saimme häneltä hyviä avaruusaiheisia vinkkejä showhumme. Niitä ei kuitenkaan kannata paljastaa etukäteen.

Äärettömiä
mahdollisuuksia

Kiertueen otsikko sisältää harkittua symboliikkaa.

– Suuntaamme avaruuteen viittaa siihen, että viemme kuoroamme uusiin sfääreihin. Meillä on vielä paljon alueita, joita emme ole valloittaneet. Takana on vasta ensimmäiset 20 vuotta ja edessä äärettömiä mahdollisuuksia.

Kauas on tultu niistä ajoista, kun tavallinen opiskelijaporukka mietti Jyväskylässä, mitä yhteistä tekemistä sitä oikein keksisi.

– Kun joku alun perin ehdotti kuoroa, en innostunut ollenkaan. Lähdin kuitenkin mukaan, koska kaveritkin lähtivät. Pian huomasimme saavamme yleisöä, joka vielä tykkäsi meistä. Homma laajeni laajenemistaan. Silläkin tavalla, että aluksi lauloimme akustisesti, mutta vähitellen mukaan tuli teknistä puolta äänentoistoineen ja valoshowkuvioineen.

Jotain kuitenkin pysynyt ennallaan.

– Kappaleidemme alkuideat voivat edelleen olla yhtä kotikutoisia kuin alkuaikoina, mutta kun aihioita jalostetaan 20 miehen voimin, lopputuloksesta voi tulla aika näyttäväkin. Vaatimattomasta ideasta voi hioutua timantti.

Syksyisin
omat euroviisut

Parinkymmenen hengen kokoonpanoa ei ole yhtä helppo koota treeneihin kuin rocktrioa. Semmarit harjoitteleekin lähinnä viikonloppuisin.

– Voimme kokoontua perjantaina viiden aikoihin ja lähteä kotiin vasta sunnuntaina viiden maissa, Paananen kertoo.

Treenattavaa riittää, sillä kuoron jokainen jäsen tekee biisejä.

– Kokoamme uudet biisimme yleensä syksyisin biisikatselmukseen. Noissa euroviisuiksi ristimissämme sessioissa voi olla jopa 30–40 kappaletta. Niistä vain murto-osa selviytyy treenattavaksi ja sovitettavaksi eteenpäin.

– Katselmuksissa on todella paljon latausta, koska kaikki luottavat omiin biiseihinsä ja uskovat juuri oman kappaleensa olevan eteenpäin työstämisen arvoinen. Itsekin olen kokenut melkoista harmitusta, kun oma kappale on pudonnut jatkosta. Olemme kuitenkin vuosien varrella kehittyneet siinäkin suhteessa, että yritämme yksissä tuumin keskittyä etsimään nimenomaan uuteen tulevaan showhun sopivia kappaleita. Ei oman kappaleen putoaminen tarkoita, että se olisi huono.

Semmarit esiintyy juhlakiertueellaan Turussa peräti kolme kertaa: lauantaina 14. marraskuuta Sigyn-salissa klo 19 ja Kårenilla klo 22 sekä sunnuntaina Konserttitalossa klo 16.

– Äänentoistollinen keikka Konserttitalossa esittelee eniten uutta tuotantoa. Setissä on peräti 11 ihan uutta kappaletta. Sigynissä esiinnymme alkuaikojen tyyliin akustisesti ja laulamme paljon vanhaa materiaalia, jokaiselta levyltä tulee jotain. Kårenin klubikonserttiin olemme koonneet menomeininkiä, joka toimii juhlahumussakin.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.