Markkinointikikka – naiset muuttavat kauppakeskukseen
Shoppailu silloin tällöin on kivaa, mutta harvemmin kauppakeskukseen sentään muutetaan asumaan. Helsinkiläinen kauppakeskus Forum on kuitenkin houkutellut syksyksi kaksi vakituista asukkia. Parikymppiset muodista kiinnostuneet nuoret naiset muuttavat keskukseen elokuun alussa ja viipyvät syksyn loppuun asti.
– Ideana on todistaa, että kauppakeskuksesta löytyy kaikkea, mitä ihminen tarvitsee elääkseen, selvittää kauppakeskuspäällikkö Lars Eklundh.
Kaksikko valikoitui asukeiksi keväällä avoimen valintaprosessin kautta. He asuvat keskukseen rakennetussa talossa, joka on suomalaista tuotantoa. Naiset shoppailevat päivällä keskuksessa ja kirjoittavat elämästään blogissa. Eklundhin mukaan he saavat työstään pienen palkkion.
Eklundh kertoo, että he saavat viettää asumisaikanaan normaalia elämää, tavata kavereitaan ja opiskella.
– Tytöt kertovat itse omasta elämästään, eikä heitä kuvata. Siinä mielessä tässä on suuri ero esimerkiksi Big Brother -formaattiin, Eklundh erikoista markkinointitempausta arvioi.