Viihde

Unikankareen kumpu kertoo monta tarinaa

Liselotte Hellberg (toinen vas.) esittelee pääalttarin seinämaalauksia. Opettaja Asko Ypyä (keskellä) saa kerrankin olla kuuntelijan roolissa.
Liselotte Hellberg (toinen vas.) esittelee pääalttarin seinämaalauksia. Opettaja Asko Ypyä (keskellä) saa kerrankin olla kuuntelijan roolissa.

Tiesitkö, että Turun tuomiokirkko, Suomen kansallispyhättö, on Manner-Suomen vanhin harmaakivikirkko? Kirkon sijaintipaikkaa kutsuttiin keskiajalla ja myöhemminkin Unikankareen kummuksi, koska se toimi myös hautapaikkana.

– Tuomiokirkon lattian alle on haudattu liki 5 000 ihmistä. Hautapaikka on oikea sukututkijoiden aarreaitta, sillä lähes kaikki 1500–1700-luvuilla haudatut on aikoinaan kirjattu ylös, tiesi kirkon vahtimestari ja opas Liselotte Hellberg.

Turun tuomiokirkossa tarjoillaan kesäkeskiviikkoisin musiikkituokio, jonka jälkeen on mahdollisuus tutustua kirkon historiaan oppaan johdolla ilmaiseksi. Viime kerralla laulupuolesta huolehti komealla äänellään baritoni Samuli Takkula ja musisoinnista Heikki Suokivi.

Harva muuten tietää, että kirkon yläosassa on museo, johon on kerätty kaikki jäljelle jääneet kulttuurihistoriallisesti arvokkaat hopeat, kirkkotekstiilit ja ehtoollistavarat, joita Tuomiokirkon 700-vuotisen historian aikana on käytetty. Osa esineistä on toki hävinnyt erilaisten ryöstöretkien seurauksena.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kaikkein arvokkain esine siellä on Ejbyn kalkki. Se on ehtoollismalja, jonka tanskalainen amiraali Otte Rud ryösti 1500-luvun alussa. Monien mutkien kautta se saatiin takaisin Ejbyn seurakunnalta vasta vuonna 1925, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Lännestä
kohti itää

Eivät tienneet Alpo, Kaija ja Tuukka Linna sekä Asko ja Seija Ypyä keskiviikkoaamuna Pohjois-Pohjanmaalta Nivalasta lähtiessään, että saapuisivat Tuomiokirkkoon sattumalta sopivaan aikaan, juuri opastuksen alkaessa.

– Mietimme Turkuun päin tullessa, että minnekä sitä menisi ihan ensimmäisenä. Päätimme, että piipahdamme Tuomiokirkossa, kun emme sen sisäpuolella ole aikaisemmin käyneet. Ulkoapäin komeaa rakennusta olemme joskus ihailleet, kertoi Asko Ypyä, joka on toiminut ala-asteen opettajana 30 vuotta.

Piipahduksesta tuli sitten hieman pidempi.

– Olen yleensä itse kertojan roolissa ja monet kerrat olen selvittänyt nuorille tämänkin kirkon historiaa. Nyt pääsin kerrankin kuuntelemaan, kun toinen kertoo. Se on hienoa, sillä olen oppinut paljon uutta tämän kierroksen aikana.

12-vuotias Tuukka Linna ihaili paitsi kirkon korkeutta, myös vanhaa keskiaikaista rakennusarkkitehtuuria.

Hellbergin mukaan kirkon keskilaivan korkeus on 44 ja puoli metriä. Sitä korotettiin 1400-luvun puolivälin jälkeen ja valtava urakka annettiin Pietari Kemiöläisen tehtäväksi.

– Kukaan ei osaa ihan varmasti sanoa, miten rakennustyö lopulta tehtiin. Pääovelta alttarille on vajaat 90 metriä. Hääpari kävelee aina lännestä sisään kohti itää.

Kesämusiikkituokio ja ilmainen opastettu kierros Turun tuomiokirkossa keskiviikkoisin kello 14.00 30.8 asti. Ke 22.7 esiintyy mezzosopraano Sanna Mansikka-Aho.

12-vuotias Tuukka Linna ihasteli Tuomiokirkon vanhaa rakennustekniikkaa.
12-vuotias Tuukka Linna ihasteli Tuomiokirkon vanhaa rakennustekniikkaa.
Balsamoidun Kaarina Maununtyttären arkkua voi ihailla ristikon takaa.
Balsamoidun Kaarina Maununtyttären arkkua voi ihailla ristikon takaa.
Kirkon kaunein enkeli löytyy seinämaalauksesta.
Kirkon kaunein enkeli löytyy seinämaalauksesta.