Viihde

Varkaudet ja juopuneet Ilosaarirockin riesoina

Romanialaiset varkaat ja festivaaliyleisön liiallinen humaltuminen sekä huumerikokset työllistivät poliisia viikonloppuna Joensuussa juhlitussa Ilosaarirockissa.

Festivaalialueelta tai sen lähistöltä vietiin putkaan 46 juhlijaa. Suurin osa putkaan joutuneista oli joko ärhennellyt humalassa tai juonut itsensä siihen kuntoon, etteivät enää kyenneet huolehtimaan itsestään.

Varkauksia Ilosaaressa kirjattiin reilu kaksikymmentä. Poliisi sai romanialaiset varkaat kiinni järjestyksenvalvojien ja silminnäkijöiden havaintojen perusteella. Varkaat anastivat omaisuutta teltoista silloin, kun ihmiset olivat nukkumassa.

Huumausainerikoksia kertyi viikonlopulle kolmekymmentä. Pahoinpitelyitä oli kuusi.