LouLou D’vil haaveilee Amerikan valloituksesta

Burleskitähti LouLou D'vil  tähtää Pohjois-Amerikan markkinoille. Lehtikuva/ Trond H. Trosdahl
Burleskitähti LouLou D'vil tähtää Pohjois-Amerikan markkinoille. Lehtikuva/ Trond H. Trosdahl

Suomalainen burleskitaiteilija LouLou D’vil voitti vajaa kuukausi sitten maailman arvostetuimman burleskikilpailun, kun hänet kruunattiin Las Vegasissa Miss Exotic Worldiksi. Nyt hän haaveilee jo omasta, ”hemmetin isosta” show’sta Yhdysvalloissa.

– Kilpaura oli tässä, koska voiton jälkeen Miss Exotic Worldiksi ei saa enää hakea. Aina pitää kuitenkin olla isoja haaveita ja unelmia, jotta pääsee eteenpäin.

LouLou D’vil (s. 1980) on burleskiammattilainen, joka on jo muutaman vuoden ajan esiintynyt enemmän ulkomailla kuin Suomessa. Uuden tittelin myötä yhteydenottoja on tullut erityisesti Britanniasta.

Taiteilija ei tahdo erottaa LouLoua omasta persoonastaan, muttei silti halua esiintyä julkisuudessa oikealla nimellään.

– LouLou ei ole roolihahmo, mutta ehkä paranneltu versio itsestäni. Lavalla pystyn heittäytymään ja antamaan itsestäni ihan kaiken.

Burleskissa tyylilajeja on miltei yhtä paljon kuin esiintyjiäkin. LouLou D’vilin alaa on Bump’n’Grind.

– Se on raakaa seksuaalisuutta ja hyvin naisellista, kuitenkaan ylittämättä sitä hiuksenhienoa rajaa ja menemättä liian pornoksi.

TS–STT

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.