Peter Franzénin ohjaamaa elokuvaa kuvataan Keminmaassa
Lapin Keminmaassa kuvataan parhaillaan näyttelijänä tunnetun Peter Franzénin ohjaamaa elokuvaa Tumman veden päällä. Elokuva perustuu Franzénin samannimiseen, omaelämäkerralliseen romaaniin (Tammi, 2010).
Elokuvan pääosissa näyttelevät Samuli Edelmann isänä, Matleena Kuusniemi äitinä ja Olavi Angervo Pikku Petenä. Filmi kertoo seitsemänvuotiaan Peten selviytymisestä ja kasvamisesta arjessa leijuvan uhkan keskellä.
Myös Franzén itse näyttelee elokuvassa. Hän esittää Peten biologista isää.
Solar Filmsin tuottama elokuva saa ensi-iltansa syyskuussa. Tumman veden päällä on nähty myös teatteriversiona Kansallisteatterissa viime vuonna.