Viihde

Piin elämä ja Argo menestyivät Oscar-gaalassa

Ben Affleckin ohjaama poliittinen trilleri Argo on voittanut parhaan elokuvan Oscar-palkinnon. Palkinnon julisti Yhdysvaltain presidentin puoliso Michelle Obama videoyhteydellä Valkoisesta talosta.

Eniten Oscareita voitti Ang Leen ohjaama Piin elämä. Elokuva palkittiin parhaasta ohjauksesta, kuvauksesta, erikoistehosteista ja musiikista.

Parhaan miespääosan Oscarin voitti Daniel Day-Lewis elokuvasta Lincoln ja naispääosan palkinnon sai Jennifer Lawrence elokuvasta Unelmien pelikirja. Palkinto oli Lawrencen ensimmäinen, Day-Lewisille kyseinen pysti oli jo kolmas.

Parhaan naissivuosan Oscar-palkinnon sai ennakkosuosikki Anne Hathaway roolistaan musikaalissa Les Miserables. Parhaana miessivuosan näyttelijänä palkittiin Christoph Waltz elokuvasta Django Unchained.

Itävaltalaisohjaaja Michael Haneken Rakkaus sai parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin.

Gaala oli musiikkiteemainen, ohjelman aikana nähtiin useita musikaaliesityksiä. Gaalan juonsi näyttelijänä, animaattorina ja käsikirjoittajana tunnettu Seth MacFarlane. Illan aikana muisteltiin myös Bond-elokuvien 50-vuotista taivalta.