Viihde

Itkijänainen
johdattaa suruun

TS/Lauri Rotko<br />Itkijänaisen Helena Nuutisen itku auttaa kuuntelemaan surua yhdessä. - Yleensä ihmiset nuolevat haavansa yksin, jos nuolevat ollenkaan, hän sanoo.
TS/Lauri Rotko
Itkijänaisen Helena Nuutisen itku auttaa kuuntelemaan surua yhdessä. - Yleensä ihmiset nuolevat haavansa yksin, jos nuolevat ollenkaan, hän sanoo.

JENNI ARBELIUS

Kieli yhdistää surun usein sydämeen. Puhutaan kylmäsydämisestä ihmisestä, sydänsuruista ja särkyneestä sydämestä. Itkijänainen ja äidinkielen opettaja Helena Nuutinen sanoo, että suru voi tuntua sydämen lisäksi mahassa, päässä tai vaikka reisissä.

Torjumalla surusta ei eroon pääse.Nykyihmisellä ei ole aikaa suruun. Suru ei kuulu menestymiseen, suoriutumiseen eikä se ole millään muotoa muodikasta. Ja kelle murheistansa edes kertoisi? Ei ole ketään, kehen luottaa. Parempi vaan ettei näytä omaa heikkouttaan muille, kilpailijoille.

Näitä ajatuksia liitetään suruun, joka halutaan torjua. Surua ei haluta kuunnella.

- Nykyajalle tyypillinen joka puolelta tursuava ääni-, teksti- ja kuvamassa tekee torjumisesta tavattoman helppoa. Hiljaisuuden paljastamaa omaa sisintään ei haluta kohdata. Hiljaisuus pelottaa, sanoo Helena Nuutinen eli Kalevan Akka.

58-vuotias Nuutinen on nuoresta tytöstä asti ollut kiinnostunut suomalaisesta kansanperinteestä ja kansanrunoudesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nykyään hän on filosofian maisteri, logonomi ja lahtelainen äidinkielen opettaja, jonka intohimona on tehdä nykyihmiselle eläväksi vanhaa viisautta.

Sitä hän tekee ohjelmatoimistonsa kautta Kalevan Akkana. Se on hänen omien sanojensa mukaan arvonimi, jonka hän on antanut itse itselleen.

Jäähyväiset suruille

Nuutinen kiertää Kalevan Akkana vetämässä tilaisuuksia, joissa hän jakaa kansanrunoudesta kumpuavia viisauksia, jotka liittyvät muun muassa surun ja kivun kohtaamiseen, lemmen nostatukseen, metsässä parantumiseen ja työssä jaksamiseen.

Hän tutkii vanhoja suomalaisia kansanrunoja ja on koonnut niistä tilaisuuden teemaan sopivia runoja, sanoja ja lauluja.

Turussa hän piti eilen tiistaina Rajalta-illan, jossa hän toimi itkijänaisena, eräänlaisena esi-itkijänä. Surua käsittelevissä Rajalta-tapahtumissa osallistujat tuovat mukanaan pienen kiven, joka symboloi heidän henkilökohtaisia murheitaan: kuolleita läheisiä, pettymyksiä, sairauksia, ihmissuhdeongelmia tai vaikkapa yksinäisyyttä. Muulla tavalla kävijöiden ei tarvitse ohjelmaan osallistua, mutta yleensä itkua piisaa.

- Jaan heti tilaisuuden alussa nenäliinat. Täällä surua voi kuunnella yhdessä. Yleensä ihmiset nuolevat haavansa yksin, jos nuolevat ollenkaan.

Nuutinen lausuu tilaisuudessa vanhoja suomalaisia runoja ja itkee polvillaan neljä itkuvirttä. Hän ottaa esiin myös kangasliinan, johon osallistujat voivat luovuttaa omia surujaan.

Itkujen aikana ihmisten tuomista kivistä tehdään keko, joka on samalla surujen hauta. Lopuksi kävijät ottavat kukin oman kivensä ja kirjoittavat siihen vesiliukoisilla tusseilla keinon, jolla aikovat päästä surustaan yli, sitten kun on sen aika. Kivet pannaan vesisankoon, jonka vedet Nuutinen heittää puiden ravinnoksi. Lopuksi Nuutinen ravistaa liinastaan surut ilmaan ja lausuu tammesta kertovia tekstejä, jotka symboloivat pysyvyyttä ja uutta alkua.

Uusi alku

- Jokaisella on omia keinojaan surun käsittelyyn. Kyllä ne löytää, jos vain haluaa. Itse pidän kirjoittamisesta, mutta joku toinen voi laulaa, maalata, piirtää, soittaa, mennä metsään tai puhua ystävän kanssa.

Mitään tunnetta ei kuitenkaan kestä ikuisesti, ei surua sen paremmin kuin iloakaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Siksi esitys loppuu tammesta kertoviin teksteihin, jossa kuvaillaan isoa juurevaa puuta, jonka oksille kerääntyy lintuja.

- Surun jälkeen tulee jossain vaiheessa uusi alku. Se voi olla jonkinlainen avautuminen omalle itselle tai jokin muu alku. Ei sitä kannata edes miettiä. Kyllä se sieltä tulee, jos sille vain antaa tilaa eikä työnnä pois.