Nyt on Toivoa lavalla
LAURI ROTKO
Toivo Sukari meni torstaina kolmatta kertaa elämässään teatteriin. Lavalla esitettiin hänen oma elämänkertansa.
- Tämä on iso juttu minulle, ei tätä oikein voi heti käsittääkään. Jokaisesta ei kuitenkaan tehdä teatteriesityksiä, Sukari sanoi näytelmän jälkeen.
Mikä Sukarin yrittäjä-luonteessa on sitten niin hyvää, että se ansaitsee näytelmän?
- Toivoon ei ole uskottu lapsena. Hän on oppinut toimimaan ilman muiden hyväksyntää ja siksi hän uskaltaa tehdä suuria visioita, analysoi näytelmän ohjannut ja siinä vanhempaa Sukaria esittävä Aarni Moisala . Hän työskentelee itse johtamisen tutkijana Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä.
Nuori Toivo on Porin ylioppilasteatterin tuotantoa. Torstaina näytelmä nähtiin Laurea-ammattikorkeakoulun lavalla Keravalla. Ensi-iltansa se sai Vaasassa 22. marraskuuta. Ennen Keravaa se on esitetty myös Porissa.
- Näytelmän ydinviesti on se, että kuka tahansa voi olla yrittäjä, Sukari kiteyttää.
Aika menee näytelmässä sekaisin. Nuori Sukari saa valita uudelleen elämänsä suunnan keskusteltuaan ensin vanhemman itsensä kanssa. Hän voi joko tehdä päätökset kuten vanha Sukari on tehnyt tai ottaa uuden suunnan.
Näytelmä on paitsi taideteos myös tieteellistä tutkimusta. Professori Pia Arenius Turun kauppakorkeakoulusta tutkii näytelmän avulla kasvuyrittäjyyttä. Esimerkiksi torstain esityksen yleisölle esitettiin samoja kysymyksiä yrittäjyydestä ennen näytelmää ja sen jälkeen. Tutkimuksessa vertaillaan muun muassa vastausten eroja.
- Tulosten perusteella yritetään selvittää, miten yrittäjäkoulutusta voitaisiin Suomessa kehittää, Moisala selventää.
Sopassa on siis mukana taiteellista luovuutta, tieteellistä tutkimusta ja liiketaloudellista taitoa.
Näytelmä ei ulotu tähän päivään. Esimerkiksi vaalirahoitussotkuun se ei ota kantaa.
- Koska esitys on myös tieteellistä tutkimusta, on tärkeää rajata aihe huolellisesti. Keskityimme yrittäjän varhaisempiin valintoihin, viime aikainen julkisuus ei kuulu aiheeseemme, Aarni Moisala kertoo.
Tarkkaa taustatyötä
Sukarin tarina väännettiin teatterilavalle nopeasti. Viime toukokuusta lähtien tehtyä näytelmää varten ohjaaja-näyttelijä Aarni Moisala teki paljon taustatyötä löytääkseen lavalle Toivon todellisen luonteen.
- Teimme yhden syvähaastattelun, kävimme keskusteluja ja lisäksi seurasin Sukarin työtä ja elämää yhden päivän ajan.
Myös näyttelijät joutuivat pohtimaan yrittäjän elämän eri puolia harjoitellessaan.
- Kyllä me keskustelimme harjoitusten jälkeen monena yönä paljon yrittämisestä, kertoo nuorempaa Sukaria esittävä Harri Joensuu.
Näytelmä on Joensuun mukaan vähän kuin imagokonsultin tekemä kuva Sukarista.
- Näytelmässä tulee esille asioita, joita kohde itse ei imagostaan välttämättä ole huomannut, Joensuu sanoo. Tällaisia ovat Joensuun mukaan esimerkiksi ympäristöasiat. Niiden arvostamista ei välttämättä liitetä Sukarin imagoon. Näytelmän nähtyään Sukari lupailikin ympäristöajatteluunsa muutoksia.
Nyt kolmatta kertaa esitetty Nuori Toivo nähdään seuraavan kerran tammikuussa Porissa Kulttuuritalo Annantalo 6:ssa. Tarkkaa päivämäärää ei ole vielä lyöty lukkoon.
Yritykset ja yhteisöt voivat tilata näytelmän esitettäväksi. Turkuun Nuori Toivo ei ole vielä näillä näkymin rantautumassa.
- Tosin esitämme näytelmän mielellämme myös Turussa, jos vain tilausta löytyy, Harri Joensuu kertoo.