Helsinki (STT)
Mitä siitä tulee, kun 1960-luvun lopun ihanteisiin uskova idealisti ottaa ja panee pystyyn kaupallisella periaatteella toimivan tuotantoyhtiön?
Nuori elokuvaohjaaja tasapainoilemassa taiteellisen kunnianhimon ja bisneksen rajalinjalla?
On syntynyt ainakin mittava lista elokuvia. Claes Olsson on avittanut tuottajana, ohjaajana, käsikirjoittajana tai näyttelijänä valmiiksi yli sata filmiä.
Hän tunnustautuu yhä idealistiksi.
- Se on klassinen tarina. Ohjaajan pitää perustaa oma yritys, kun ei muualtakaan saa leffoilleen tuottajaa. Rikastumaan ei ole päässyt, mutta jollain tavalla tästä on selvinnyt, Olsson sanoo.
Olssonin viehtymys elävään kuvaan juontaa lapsuuteen. Vuosi 1952 on tatuoitu kansakunnan tajuntaan Helsingin olympiakisojen ansiosta, mutta Olsson muistaa ajan paremmin muista syistä.
- Olin ensimmäistä kertaa leffassa, kun Helsingissä meni Sinisessä Kuussa Walt DisneynDumbo . Siinä oli itkettävä kohtaus, ja minulta pääsi parku. Jouduimme äidin ja isoveljen kanssa poistumaan salista. Broidi uhkasi vetää turpiin, jos pillahdan uusintakäynnilläkin itkuun.
Pikku-Clasu puri hammasta ja katsoi seuraavana pyhänä Dumbon itkemättä alusta loppuun.
Puolitoista vuosikymmentä myöhemmin hän oli kasvanut katsojasta tekijäksi.
1960-luvun loppu oli Helsingissä poliittisen heräämisen, hippien ja kokeilunhaluisen underground-liikkeen aikaa.
Olssonia huuhteli lukuisten 1960-luvun aikalaistensa tavoin eurooppalaisen elokuvan ns. uusi aalto. Truffautit, godardit ja rohmerit jättivät jälkensä.
Hän on ollut Euroopan elokuva-akatemian jäsen vuosia. Se takaa paikan tarkastella vanhan mantereen elokuvatuotantoa eturivistä.
- Olen onnekas, kun näen dvd:ltä, mitä tehdään Unkarissa ja Romaniassa, Belgiassa ja Hollannissa.
Pienenä kieli- ja markkina-alueena Suomi jää elokuvabisneksessä sivuosaan.
- Siksi kansallisen tuen pitäisi meillä olla suurempi. Kuitenkin elokuvabudjetit pienenevät suhteellisesti koko ajan.
Olsson ohjasi 1990-luvun alussa toistaiseksi menestyneimmän elokuvansa Akvaariorakkauden saman suuruisella budjetilla kuin toistakymmentä vuotta myöhemmin toisen Anna-Leena Härkösen tekstiin perustuneen elokuvan, Onnen varjot.
- Kuvauspäiviä ei ole enää yhtä paljon kuin ennen. Rahan arvo on laskenut suhteessa työntekoon.
Julkisen tuen niukkuus pakottaa tuottajan luonnollisesti etsimään yhteistyökumppaneita kaupallisilta markkinoilta.
Viime ajat Olssonia on työllistänyt ranskalainen yhteistuotantoelokuva Farewell . Se on tositapahtumiin perustuva vakoilutarina 1980-luvun alusta. Olssonin avustuksella Suomi markkeeraa entistä Neuvostoliittoa elokuvassa, jota kuvataan mm. Rovaniemellä ja Helsingissä.
- Se on iso eurooppalainen elokuva, budjetiltaan 28 miljoonaa euroa - yhtä kuin kahden vuoden suomalaisten elokuvien yhteisbudjetti, Olsson vertaa.
Elokuvan moniottelijan seuraava oma ohjaus on versio Kari HotakaisenHuolimattomat -kirjasta.
- Siitä olisi tarkoitus valmistaa leffa 2010 mennessä.
Claes Olsson juhlii työn merkeissä.
REIMA RAUTIAINEN
