JOHANNA POHJOLA
Turkulaisen Riikka Karttusen , 17, sisällä velloo väkeviä tunteita.
Edessä on kahden vuoden kansainvälinen lukio-opiskelu stipendiaattina Bosnia-Hertsegovinassa. Lähtö kutkuttaa, mutta tarkoittaa rakkaiden ihmisten hyvästelemistä.
Luostarinvuoren lukion oppilas Karttunen on yksi 13 suomalaislukiolaisesta, jotka saivat United World Colleges (UWC) -stipendin. Yhteiskunnallinen opetus tähtää paitsi kansainväliseen IB-tutkintoon, myös globaaliin yhteisymmärykseen.
- Maailmankatsomus tulee avartumaan. Pääsee tutustumaan uusiin kulttuureihin konkreettisesti, se on se juttu. Varmaan tuleva ammattikin varmistuu, Karttunen intoilee.
- Haasteellisinta on jättää läheisimmät ihmiset tänne. Jännittää, miten selviää ilman niitä, joiden kanssa on tottunut jakamaan ilot ja surut.
Tuleva koulu sijaitsee Mostarin kaupungissa, jonka Bosnian sota (1992-1995) jakoi henkisesti kahtia, muslimeihin ja kroaatteihin. Vuonna 2006 perustettu koulu on maan ainoita, joissa molemmat kansanryhmät opiskelevat yhdessä.
- Koulu yrittää saada ryhmiä yhteen nuorten kautta. Koska se on uusi, pääsevät oppilaat vaikuttamaan suuntaan, johon se kehittyy, Karttunen kertoo.
Humaanit arvot vakuuttivat
Kaikki alkoi Karttusen tuttavan joulukuisesta kuningasideasta.
- Hän sanoi, että sopisin hyvin UWC:hen. En tiennyt mikä se on, mutta katsoin samana iltana netistä. Tuli heti sellainen olo, että tuonne on päästävä, Karttunen muistelee.
- Iho meni melkein kananlihalle. Kaikki arvot täsmäsivät omiin arvoihin.
Rauha, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, ymmärtäminen ja yhteistyö, luettelee Suomen UWC-yhdistys verkkosivuillaan. Tavoite on kutistaa ennakkoluuloja. Opiskeluun kuuluu yhdyskuntapalvelua esimerkiksi lasten- tai vanhainkodissa.
Mostarin koulu kiehtoi Karttusta, koska sen kansanryhmiä yhdistävä toiminta-ajatus hipoo järjestön perusarvoja. Bosnia-Hertsegovina on turkulaiselle uusi tuttavuus.
- Se on sodanjälkeinen maa, jossa oppii varmasti ymmärtämään kaikennäköistä. Kun keskustelee paikallisten kanssa, ihmistuntemus kasvaa.
Karttunen jakaa huoneen palestiinalaisen ja kahden bosnialaisen tytön kanssa. Opiskelijoiden yhteiselo kampuksella on tiivistä.
- Sinne tulee ihan kaikkialta ihmisiä. Tavoissa ja uskonnoissa tulee olemaan todella suuria eroja. On kiihkeitä uskojia, kun itse olen vain käynyt rippikoulun, Karttunen sanoo.
- Koulu tuo paljon haasteita, mutta kun niiden yli pääsee, on se takuulla palkitsevaa. Haasteet on tehty voitettaviksi.
"Voiko tämä olla totta?"
Riikka Karttunen luo haikean silmäyksen Aurajoelle. Kun on lähdössä kauas pois, tutun ympäristön näkee eri väreissä.
- Täällä on istuttu, juteltu ja kävelty niin monta kertaa eri ihmisten kanssa. Tulee ikävä Aurajokea illalla, tähtitaivasta ja valoja.
- Viimeisenä koulupäivänä mietin, että tämä on viimeinen päivä tässä koulussa. Ja tämä on viimeinen viulutunti. On ollut haikeaa jättää näitä juttuja, viulun- ja pianonsoittoa sekä balettia harrastava lukiolainen kertoo.
Suomessa hän pistäytyy joulu- ja kesälomilla.
Karttusen mielestä on sääli, ettei UWC-koulutus ole Suomessa tunnetumpi. Tänä vuonna hakijoita oli 84.
- Se on hassua, koska järjestö on niin erilainen ja uskomaton. Joskus mietin, voiko tämä olla totta. Ainutlaatuinen kokemus ja mahdollisuus, jonka aion kyllä käyttää hyväksi.
