Viihde

Lohimarkkinat levittäytyvät Kustaviin

TS/
TS/

Turun Sanomat, Kustavi

Lauantaina jo 31. kerran järjestettävät Lohimarkkinat on Kustavin kesätapahtumista suurin.

Esiintyjinä markkinoilla on tälläkin kertaa televisiosta tuttuja hahmoja kuten kokki Antti Vahtera ja viihdetaiteilija Klaus Thomasson.

Markkinamusiikista huolehtivat PaviljonkiSeitsikko, Evergreen Brass ja Retuperän VPK. Lapsia viihdytetään muun muassa piirustuskilpailun kera.

Markkina-alueella myydään tavaraa nuppineulasta aina lasikuituveneisiin. Tarjolla on myös kalaa monessa muodossa, osa paikan päällä valmistettua. Lisäksi markkinoilla valitaan vuoden kesäkustavilainen.

Samaan aikaan järjestettävät Kutuhypyt ovat Kustavin Tuulentuvalla pidettävä paikkakuntalaisten ja kesäkustavilaisten tapaaminen, jossa musisoi tällä kertaa Reija Kortet ja Satelliittitaivas.

Markkinahumuun sisältyvä Lohihölkkä on myös perinteiseksi muodostunut urheilutapahtuma, jossa osallistujia lienee tälläkin kertaa toistasataa. Matkat ovat kuusi ja kaksitoista kilometriä sisältäen hölkkä- ja kilpasarjat ikäluokittain.

Tilaisuuksista kertyneet varat käytetään paikkakuntalaisten lasten, nuorten ja vanhusten erilaisiin tarpeisiin, osa myös kansallisiin kohteisiin, kuten huumeiden vastaiseen työhön.

Markkinakauppiaita on paikalla noin 85 ja yleisöä odotetaan lähes 5 000 henkeä.

Kustavin Lohimarkkinat Kivimaan koululla 2.8. kello 9-15, Kutuhypyt kello 20-02.