Petankkiporukassa nauru on herkässä

TS/Jari Rantanen<br />Pekka Urponen näyttää mallia.
TS/Jari Rantanen
Pekka Urponen näyttää mallia.

JARI RANTANEN

Metallikuulat kalahtelevat, laidat kolisevat, hiekka rapisee ja juttu lentää miesporukassa.

Uotilan Työväen Urheilijoiden UTU) petankkimiehet harjoittelevat omassa talviharjoitteluhallissaan, aikoinaan Rauman maalaiskunnan teknisen toimen tukikohdan konetalliksi rakennetussa tilassa Rauman Uotilassa. Kolme kertaa viikossa, talvikaudella hallissa ja kesäkaudella Uotilan palloiluhallin viereisellä hiekkakentällä.

UTU:ssa kuulapelin harrastus alkoi aikoinaan veteraanien toimintana osana Kunnossa kaiken ikää  -liikuntahanketta. Valtakunnallisen Suomen Pétanque-liiton jäsen UTU:n petankkijaosto, UTU-Petankki, on ollut kymmenen vuotta. Nyt UTU-Petankin toiminnassa on mukana noin 35 harrastajaa.

Naiset eivät Raumalla ole innostuneet petankista, mutta veteraani-ikäisten joukkoon on tullut jo vähän nuorempiakin kuulapelistä innostuneita.

- Alle viisikymppisiäkin, jaoston puheenjohtaja Matti Saarela naureskelee.

- Jollain lailla tähän on hurahtanut, Saarela sanoo ja uskoo, että aikaisemmalla urheiluharrastuksella ja kilpailuvietillä on oma osuutensa asiassa.

Petankista onkin tullut mieleinen laji monelle ikääntyvälle urheilun harrastajalle. Opetustoimen talouspäällikön tehtävistä eläkkeellä jäätyään lajista innostunut Saarela yrittää kyykistellä petankkikentän heittokehässä jalkapalloilijan polvillaan. UTU-Petankkia 12 vuoden ajan ennen Saarelaa johtanut Pekka Urponen on juossut urallaan monet maratonit.

Mukavana seurusteluharrastuksena petankki sopii joka vartalolle, mutta kun harrastus etenee kilpailemiseen asti, laji kysyy myös kovaa kuntoa. Mitä paremmin kilpailussa pärjää, sitä pidemmäksi ja raskaammaksi päivä käy.

- Ja hermojen on oltava kunnossa, Pekka Urponen sanoo.

Hän sanoo petankin tarjonneen juuri sitä, mitä veteraanien kokoontuessa ajettiin takaa, kun lajin ottamisesta seuran toimintaan ensimmäisen kerran alettiin puhua. Mukavaa yhteistä liikunnallista touhua.

- Pääsee seurustelemaan kavereiden kanssa ja matkustelemaankin, Urponen sanoo ja muistaa lisätä, että matkat joudutaan kyllä maksamaan itse.

Tärkeä osa toimintaa ovat seuraottelut, joissa raumalaisten vakituisia vastustajia ovat mynämäkeläiset ja loimaalaiset. Valtakunnallisten kilpailujen lisäksi Raumaltakin on käyty kilpailemassa Virossa ja saatu pari edustajaa Suomi-Ruotsi -maaotteluihinkin.

Ja vaikka hiekkalattiavaraston harjoituksissa jutut sinkoilevat ja nauru raikaa, kilpailuissa heitetään tosissaan. Niissä Saarela ja Urponen sanovat pääsevänsä ihastelemaan myös lajin todellisia huippuja ja heidän taitoaan ja pitkäaikaisen harjoittelun tuloksia.

Euroopassa petankin vahva maa on Ranska, ja toinen iso petankkimaa on Espanja. - Suomessa laji on lapsenkengissä, Saarela sanoo.

Harrastajia on tuhatkunta, kun määrä jo Ruotsissa on moninkertainen, 7 000-8 000.

- Halpa laji, jota voi pelata lähes missä vaan, missä hiekkaa on, Saarela ja Urponen houkuttelevat.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.