60 vuotta huomenna: Hyvät naiset ja herrat!

TS/
TS/

Hyvät naiset ja herrat, arvoisa juhlayleisö!

Huomiselle perjantaille sattuu kolme merkkipäivää. On melkein päivälleen 40 vuotta siitä, kun nuori ylioppilas ja reservin vänrikki Timo T.A. Mikkonen aloitti uransa media-alalla tekemällä ensimmäiset kirjoituksensa Uuteen Suomeen.

Ja jo silloin Timo T.A.:na, siihen oli syynä SA int. RUK:n kurssin 123 toisessa komppaniassa - Timo T.A.:n valtakunnallinen maanpuolustuskurssi on numero 132 - oli nimittäin kaksi Timo Mikkosta, joten vahvuuslaskennoissa kaikui Mikkonen T T A. Se toinen Timo Mikkonen oli muuten Mikkonen T J, mikä saattoi aiheuttaa kuittailua.

Se oli aivan huikeaa aikaa, se 1960-luku, siis se teknologinen edistys, joka huipentui kuulentoihin. Ja Timo T.A.:n käsien kautta kulki kaikki Suomeen tullut Apollo-lentoihin liittyvä materiaali.

Ja sitten Apollo 13, jonka jokaisen minuutin Timo T.A. eli uutismiehenä! Kavereilla oli pieni ongelma, Houston we have a problem. Ja ongelmahan ratkaistiin. Ei muuten onnistuisi tänä päivänä, ei tämän päivän tasa-arvolla ja vaikka mikä Stakesin selvitysryhmä olisi asialla.

Ja John F. Kennedyn murha, joka sivumennen sanottuna oli sotilaallisen tarkasti suunniteltu operaatio, mutta ei siitä sen enempää koska muuten tässä menisi koko päivä sen selvittämiseen. Se nyt vain sanottakoon, että Timo T.A. on niin tarkoin perehtynyt asiaan, että on joutunut Yhdysvalloissa osalle paikalla olleista ihmisistä selittämään mitä oli tapahtunut.

Myös tv-tekniikassa on tapahtunut huima kehitys. Silloin aikoinaan tehtiin paljon suorana ja kun äänitettiin etukäteen, piti saada filmille kymmenen minuuttia kerralla.

Piti olla selkeäsanainen, mutta sen Timo T.A. oli oppinut jo varttuessaan isoisänsä luona. Isoisä oli pappi, lukuisien laudaturien ja kahden tutkinnon mies ja esiintymisen lisäksi Timo T.A. oppi häneltä sen miten kirjoja luetaan, vaikka toki luojakin on suonut Timo T.A.:lle joitakin geenejä.

Mittava ura on vienyt Timo T.A.:n yli sataan maahan ja isännöimään - ei siis juontamaan vaan isännöimään - lukuisia ohjelmia, muun muassa Pohjoismaiden ensimmäisen ohjelmavirtalähetyksen Tänään tässä & nyt . Hän oli myös tekemässä Suomen ensimmäistä aamutelevisio-ohjelmaa jouluaattona 1987, mutta kun säännöllinen aamu-tv alkoi, tienraivaajan oli väistyttävä.

Myös Suomen ensimmäinen netti-tv oli Timo T.A.:n tekemä. Anteeksi muuten, että tämä ilmaus "Suomen ensimmäinen" toistuu vähän väliä, mutta näin se vain on.

Se toinen merkkipäivä on työn juhla, sillä 25 vuotta sitten Timo T.A. perusti oman yrityksensä. Se aiheutti Uudenmaan verovirastossa suurta hämmennystä, eikä se taistelu ole sivumennen sanottuna vieläkään tauonnut.

Syy on tämä: kun poliisi lähtee keräämään sitä kuuluisaa sakkorahaa, ei se lähde sinne hiljaiselle pikkutielle, vaan sinne isolle tielle, missä kunnon veronmaksajat ajavat työsuhdeautoilla. Ja verottajahan tekee aivan saman, siis menee sinne missä se voi käyttää harkintaa, koska verottajalla on Suomessa oikeus käyttää harkintaa.

Julkisuushan on suhteessa verottajaan taakka, eikä tässä nyt puhuta Timo T.A.:n suulla, vaan monen pienyrittäjän suulla.

Se kolmas merkkipäivä on sitten syy tämänkin jutun julkaisemiseen.

Näitä kaikkia merkkipäiviä pitää juhlia Timo T.A.:n vaimon Nina Mikkosen ei vaatimuksesta vaan selväsanaisesta kehoituksesta Timo T.A.:n kodissa, joka on rakennettu Lasse Virenin takavuosien harjoituslenkin hurjan ylämäen huipulle Myrskylään.

Joten hyvät naiset ja herrat! Saammeko ylpeydellä esitellä ja onnitella: Timo Torsti Antero Mikkonen, tässä ja nyt 60 vuotta!

RAIKO HÄYRINEN