Ruokalayrittäjää epäillään kettumaisesta tempusta

Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa toimivan yliopiston ruokalayrittäjää epäillään melkoisen kettumaisesta temppuilusta.

Opiskelijat ovat vahvasti sitä mieltä, että heille on tarjottu koirille valmistettua ruokaa. Ja mikä vielä pahempaa, he pelkäävät lautasillaan olleen ihan konkreettistakin koiraa. Tai hurjimmillaan jopa kettua.

Opiskelijat saivat ruoan huonoudesta tarpeekseen ja tekivät yliopiston johdolle valituksen. Samalla he vaativat ruoan koostumuksen tutkimista.

Ruokalayrittäjä on jo saanut lähteä muihin hommiin, vaikka hänen myymiensä aterioiden tutkiminen onkin edelleen kesken.