Keltaisessa tuvassa juhlittiin

TS/Ari-Matti Ruuska<br />Keltaisen Tuvan Marja Kariluoto (oik.) tarjosi juhlakahvit Maarit Tammistolle. Tammisto toi Turkuun tamperelaisen Mummon kammarin kuulumiset.
TS/Ari-Matti Ruuska
Keltaisen Tuvan Marja Kariluoto (oik.) tarjosi juhlakahvit Maarit Tammistolle. Tammisto toi Turkuun tamperelaisen Mummon kammarin kuulumiset.

Turun Sanomat

Viehättävässä vanhassa hirsitalossa Rauhankadulla leijuu ainakin kolme kertaa viikossa tuoreen pullan tuoksu, sillä Turun Kristillisen Raittiusseuran Keltaisessa tuvassa leivotaan usein.

- Maanantaisin perhekahvilaan tulevat vauvatkin tietävät jo pihalla sanoa bulla, naurahtaa toiminnanjohtaja Marja Kariluoto.

Torstaina tarkkanenäiset saattoivat erottaa joukosta täytekakunkin aromit, sillä silloin oli aika juhlia tupatoiminnan saavuttaessa 15 vuoden iän.

- Tampereella oli aloitettu Mummon kammarin toiminta pari vuotta aikaisemmin, ja sitten toiminta lähti liikkeelle Turussakin, itse 14 vuotta mukana ollut Kariluoto kertoo.

Turussa toimintaa ei ole vain mummoväelle, vaan mukaan on haluttu myös lapsiperheitä. Suurin osa vakikävijöistä kuitenkin on vähän vanhempaa väkeä, joilla on päivisin aikaa.

- Sukupolvien kuilun pienentäminen on ollut meillä kantava idea. Vaikka kokoontumiset ovat erikseen, meillä on mahdollisuus eri-ikäisten tavata ainakin juhlissa, Kariluoto huomauttaa.

Tavallinen viikko Keltaisessa tuvassa etenee niin, että maanantaisin paikalle tulee kymmenkunta äitiä lapsineen. Tiistaisin kokoontuvat seniorit, joille on vapaamuotoisen seurustelun lomassa tarjolla atk-opastusta sekä Roskia ja rupattelua -kävelyretki, jolloin kävellään noin tunti ja poimitaan samalla roskia. Torstaisin kokoonnutaan kuulemaan luentoja.

Keltaisen tuvan toiminta on avointa kaikille.