Pikkujouluissa
pistetään
jalalla koreasti
ANU VÄLILÄ
- Slow, quick, quick, slow, slow....Pojat lähtevät aina oikealla eteen, tanssinopettaja Matti Pullinen muistuttaa ja näyttää esimerkkiä.
Kolme tanssiparia tapailee quickstepin askeleita vilkaisten vuoroin omia ja vuoroin Pullisen jalkoja. Välillä oikea jalka sekoittuu vasempaan, mutta sitten taas jatketaan. Keskittyneet ilmeet kertovat, ettei tänne ole tultu pelleilemään vaan tanssimaan.
Musiikin mukana siirrytään hetkeksi 1920-luvun tunnelmiin, ja quickstep vaihtuu hitaaseen jiveen.
Tanssiurheiluseura Boleron Tanssit kuntoon pikkujouluksi -kurssilla on harvinaisen hiljaista. Keväällä televisiosta tullut Tanssii tähtien kanssa -ohjelma sai aikaan valtaisan tanssikuumeen. Yhtäkkiä jokainen halusi liitää parketilla kuin Jone Nikula ja Markus Pöyhönen . Tanssikurssit täyttyivät sambaa, rumbaa ja argentiinalaista tangoa veivaavista tanssikärpäsen puremista suomalaisista.
- Tanssivillitys näkyi salilla heti keväällä ohjelman alettua, ja tanssin suosio jatkuu yhä. On ollut hauska huomata, ettei keväällä alkanut tanssibuumi ollut vain hetken huumaa vaan tanssiharrastuksen aloittaneet ovat jatkaneet tanssimista. Keväällä tanssiharrastuksen pariin tuli paljon lapsia, ja etenkin nuoret pojat kiinnostuivat tanssimisesta. Pojat taisivat huomata, että tanssin avulla voi hurmata tyttöjä, tanssiurheiluseura Boleron kilpatanssija, tanssinopettaja ja saliemäntä Jana Pullinen sanoo.
Tanssia kaiken ikää
Pullisen mukaan nuoret ovat kiinnostuneita latinalaistansseista. 20-30-vuotiaat sen sijaan ovat innostuneempia oppimaan swingtansseja.
- Parisalsakurssit ovat vetäneet mukaansa paljon kaikenikäisiä pareja. On paljon ihmisiä, jotka ovat aloittaneet tanssiharrastuksen vasta neli-viisikymppisinä. Olen itsekin aloittanut kilpatanssijana vasta yli kolmekymppisenä, Jana Pullinen toteaa.
Tanssiharrastuksen voi siis aloittaa minkäikäisenä tahansa. Parhaiten askeleet, otteet ja liikkeet oppii tanssikurssilla. Jo lyhyt- ja pienkursseilla oppii alkeet, joilla pääsee alkuun.
- Jos erottaa vasemman ja oikean jalan toisistaan, niin rohkeasti vaan mukaan tanssimaan. Kaikki ovat aluksi kankeita, rento meininki tulee ajallaan.
Vuokramiehet tanssittavat juhlijoita
Mutta miten nopeasti askeleet oppii? Pikkujoulujuhlat kolkuttelevat jo ovella, joten vieläkö on mahdollista oppia tanssimaan vai pitääkö tyytyä seinäkukkasen rooliin ja odottaa parempaa menestystä ensi vuonna.
- Tanssit kuntoon pikkujouluksi -kurssilla opetetaan helppoja ja lyhyitä koreogarfioita, joiden avulla pääsee alkuun. Kilpatanssiperustaisia askeleita ja koreografioita voi soveltaa muunlaiseenkin musiikkiin. Askeleet sopivat hyvin myös Matti ja Teppo -musaan.
Ennen joulua tanssitaan varmasti ainakin itsenäisyyspäivän tansseissa, mutta tanssitaanko pikkujouluissa - siis ihan oikeita tansseja tanssiaskelilla? Ravintotolan pöydällä aamuyöstä tanssimiseen kun ei juuri askelkuvioiden hallintaa tarvita.
- Ainakin naiset odottavat kovasti, että pääsevät tanssimaan. Jos oma työpaikka on kovin naisvoittoinen, voi meiltä vuokrata miehiä tanssittamaan. Ja toki myös päin vastoin, Jana Pullinen vinkkaa.
Tanssit kuntoon pikkujouluksi -kurssi jatkuu torstaisin klo 18-19.30 Boleron salissa osoitteessa Ojakatu 1, Raisio.