Vanhemmat ja tyttöystävät
tulivat tupatarkastukselle
ANU VÄLILÄ
Kylmä pohjoistuuli piiskaa vettä ja räntää Pansion tukikohdan sotilaskodin ulkopuolella, sateenvarjojen suojissa värjöttelevien varusmiesten sekä omaistenpäivää viettämään tulleiden isien, äitien, sisarusten, tyttöystävien, vaimojen ja kavereiden päälle.
Sisätiloissa olisi mahdollisuus tutustua varusmiesten tupiin, kalustoon ja maistella kuumaa hernekeittoa, mutta suurin osa paikalle tulleista odottaa bussikuljetusta rantaan, jossa on mahdollisuus varusmiesten opastuksella tutustua laivaston aluksiin.
Pitkän odottelun jälkeen bussi kaartaa pihalle ja hytisevä joukko ahtautuu sisään. Jono lyhenee nopeasti, mutta kaikki eivät mahdu kerralla mukaan. Osa jää räntäsateeseen odottaamaan seuraavaa kyytiä.
Rannassa aurinko pilkahtaa välillä synkkien pilvien lomasta, kun upseerikokelas Marko Viitanen esittelee vanhemmilleen Juha ja Kirsi Viitaselle sekä pikkuveljelleen Lasselle yhtä aluksista.
Viitaset ovat matkustaneet aamulla Järvenpäästä saakka Turkuun katsomaan, minkälaisessa paikassa heidän poikansa suorittaa armeijan.
- Emme ole aiemmin käyneet täällä. Kävimme juuri alhaalla katsomassa makuutiloja, ja ahtaalta näyttää. Miten ihmeessä siellä mahtuu liikkumaan, kun kaikki ponkaisevat samaan aikaan ylös? Vaikka, kai siihen ahtauteen tottuu, Kirsi Viitanen miettii aluksen ohjaamossa seistessään.
Mitä isät edellä, sitä pojat perässä
Marko Viitasella on armeijaa takanaan jo kymmenen kuukautta. Vielä kolme kuukautta niin armeija on käyty loppuu ja opiskelu Turun kauppakorkeakoulussa voi jatkua.
- Ehdin opiskella puoli vuotta ennen kuin armeija alkoi. Tämä tuntuu aivan siltä kuin olisi vaihdossa. Laivastossa on rentoa, ja olen viihtynyt täällä hyvin. Kyllä tästä pitääkin nauttia, kun tänne halusin ja pääsin, sukellusvenetorjuntaupseeriksikin kouluttautuva Viitanen toteaa.
- No, haluaisitko sinä Lasse tulla tänne? Tukkaa pitäisi kyllä lyhentää, laivastossa aikoinaan itsekin armeijan suorittanut Juha Viitanen kysyy nuoremmalta pojaltaan.
Ohjelmassa myös pelastautumisnäytös
Pansion tukikohdassa palvelevien varusmiesten omaisilla oli lauantaina mahdollisuus tutustua alusten lisäksi muun muassa Merikomppanian tiloihin. Omaistenpäivän ohjelmaan kuului myös sotilaspoliisien toimintanäytös ja pelastautumisnäytös.
Saaristomeren Meripuolustusalueeseen tutustui päivän aikana arviolta noin pari sataa varusmiesten omaista.
Saaristomeren Meripuolustusalue on merivoimien komentajan alainen valmiusyhtymä, joka vastaa Saaristomeren ja Ahvenanmaan alueen puolustuksesta. Saaristomeren Meripuolustusalue on perustettu heinäkuussa 1998 yhdistämällä Saaristomeren Laivasto ja Turun Rannikkorykmentti. Sen päätukikohta sijaitsee Turun Pansiossa.
Saaristomeren Meripuolustusalueella palvelee kerrallaan keskimäärin 500 varusmiestä.