Viihde

Kellot käännetään kesää kohti

MARIA LEHTOVAARA

Se vielä pysyy muistissa, että aina lokakuun viimeisenä viikonloppuna siirretään kellot talviaikaan, ja että vastaavasti maaliskuussa siirrytään kesäaikaan. Moni kuitenkin aina puolen vuoden välein pähkii, kumpaan suuntaan kelloja oikein säädetään. Tunnilla eteen- vai taaksepäin?

- Käytännönläheisin muistisääntö on se, että kellot käännetään aina lähintä kesää kohti eli keväällä eteenpäin, syksyllä taaksepäin, opastaa hallitusneuvos Hannu Pennanen liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Virallisesti uusi aika säädetään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello neljä, jolloin viisarit ja diginäytöt siirretään näyttämään kello kolmea. Samalla palataan puolen vuoden mittaisesta kesäajasta niin kutsuttuun normaaliaikaan.

- Ihmiset puhuvat enemmän talviajasta, mutta itse asiassa oikeampi termi on normaaliaika, Pennanen toteaa.

Suomessa on noudatettu kesä-ja normaaliaikaa vuodesta 1981 lähtien. Monissa Euroopan maissa järjestelmään siirryttiin jo aikaisemmin, ja Suomi seurasi perässä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hyötyä on katsottu tulevan erityisesti kesäaikaan siirtymisestä. Paluu normaaliaikaan on sitten pikemminkin rutiinia.

- Kesäajalla saadaan etenkin liikenneturvallisuutta parannettua, kun kevääseen ja alkusyksyyn saadaan pitempään valoisaa ajoaikaa, Pennanen kertoo.

Junat odottelevat, ravintoloissa lisätunti

Siirto talviaikaan tapahtuu kaikissa Euroopan unionin jäsenmaissa samalla kellonlyömällä. Samanaikaisuus on tärkeää erityisesti kansainvälisen juna- ja lentoliikenteen vuoksi.

Kotimaan liikenteessä kellojen siirtäminen tunnilla tietää muutamia muutoksia. Esimerkiksi liikkeellä olevat kaukoliikenteen yöjunat pysähtyvät asemille tunniksi odottamaan. Aikataulumuutokset löytyvät Matkahuollon, VR:n ja YTV:n internetsivuilta.

Aikamuutoksen tuoma ylimääräinen tunti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä näkyy myös ravintolaelämässä. Moni yökerho antaa asiakkailleen tunnin lisäaikaa juhlintaan.

- Nyt tulee tunti lisää, mutta se menetetään aina keväällä, joten lopulta kaikki menee tasan, toteaa ravintolapäällikkö Pietari Viitanen yökerho Giggling Marlinista.

Turun ravintoloilla ei ole yhteistä päätöstä asiasta, joten jossain on voitu päättää toisinkin. Suurin osa yökerhoista kuitenkin antaa valomerkkinsä puoli neljältä talviaikaa.

- Nuorempia sulkemisaika kiinnostaa enemmän, he kyselevät sitä jo puolenyön aikoihin, tietää ravintolapäällikkö Joni Koivunen Onnelasta.

- Vanhempaa väkeäkin aihe kiinnostaa, mutta monia heistä vastuu velvoittaa, kun lapset heräävät kuitenkin oman sisäisen kellonsa mukaan aamulla.