Talviomenat tuovat makua syyspimeään
Turun Sanomat
Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitosta arvioidaan, että Loboa riittää kaupoissa aina joulukuulle asti. Kaiken kaikkiaan Loboa ja muita talviomenia kerätään ammattiviljelmiltä tänä vuonna noin 2 miljoonaa kiloa, mikä on normaalin satovuoden määrä.
- Viime tingassa kuivan kesän jälkeen saadut sateet ovat olleet hyvin tervetulleita. Omenat ovat kasvaneet riittävästi kokoa, kertoo Hedelmän- ja marjanviljelijäin liiton toiminnanjohtaja Hannu Salo.
Lobo selvisi hyvin sekä kuivasta kesästä että keväthalloista. Aroma- ja Amorosa-talviomenat sen sijaan ovat kärsineet kukinnan aikaisista halloista, mikä on pienentänyt niiden satoa selvästi.
Omenan terveellisin osa on sen kuorikerros, jonka flavonoidipitoisuus on moninkertainen hedelmälihaan verrattuna. Onkin hyvä muistaa, että kaikkia meillä viljeltyjä omenia voi huoleti syödä kuorineen. Niiden puhdistamiseksi riittää huuhtelu vedellä.