Matin ja Tepon urasta tulossa vitsikirja
Turun Sanomat
Matti ja Teppo Ruohosen musiikkiuran vaiheilla tapahtuneista kommelluksista on tehty kirja. Markku Heikkilän kokoama Matti ja Teppo -vitsit & vaiheet -kirjassa esitellään duon noloimpia hetkiä, korneimpia valokuvia ja mehukkaimpia vitsejä vuosien varrelta.
Kirjan on tarkoitus ilmestyä noin kuukauden kuluttua.
- Idea tähän lähti siitä, kun Matilta ja Tepolta vonguttiin elämänkertakirjaa. Veljekset eivät kuitenkaan kokeneet olevansa vielä valmiita kertomaan elämänkertaansa. Matti, jolla yleensä on paljon ideoita, keksi, että vitsikirja olisi tässä vaiheessa parempi ratkaisu, koska veljeksistä on niin paljon erilaisia vitsejä liikkeellä, kirjan koonnut Markku Heikkilä kertoo.
Vitsien lisäksi teoksessa kerrotaan myös paljon hauskoja sattumuksia Ruohosten pitkältä musiikkiuralta, jolle ei ole näkymässä loppua. Veljekset aloittavat kymmenen vuoden tauon jälkeen konserttikiertueen ensi maanantaina Kuopiossa.
Ainakin Markku Heikkilälle on viimeistään kirjan tekoprosessin aikana selvinnyt, minkälaisia taiteilijoita Matti ja Teppo ovat.
- Muusikoista kertovat kirjat ovat usein täynnä päihdeongelmia ja avioeroja, mutta nämä kaverit ovat aivan eri luokkaa. Heidän suurimpiin paheisiinsa kuuluu muun muassa pullan syöminen kokonaan ja pitkävedon pelaaminen.