Lapsenlapsenlapsenlapsi lurautti Elsalle onnittelulaulun
JUTTA HÖGMANDER
Sukulaiset ottivat varaslähdön Suomen vanhimman asukkaan, pöytyäläisen Elsa Tilkasen syntymäpäiväjuhlallisuuksiin lauantaina. Virallisesti Tilkanen täyttää pyöreät 110-vuotta vasta tiistaina.
Sukujuhlat paisuvat helposti varsin massiivisiksi, sillä Tilkasella on kaksi lasta, yhdeksän lapsenlasta, kaksikymmentäyksi lapsenlapsenlasta ja vielä yksi lapsenlapsenlapsenlapsi. Toistaiseksi ainoana viidettä sukupolvea edustava kuusivuotias Susanna Mamia ilahdutti päivänsankaria luikauttamalla juhlan kunniaksi elefanttilaulun.
- Kyllä hän on edelleenkin tässä päivässä kiinni, vaikka kunto riippuukin päivästä, kertoo isoäidistään pojanpoika Juha Tilkanen .
Elsa Tilkanen on ehtinyt nähdä kolme eri vuosisataa, sillä hän syntyi vanhan Pöytyän puolella vuonna 1896. Tilan emäntänä Karinaisten kylässä elänyt Tilkanen on Suomen vanhimman asukkaan lisäksi myös Suomen vanhin martta, sillä hän kuuluu Karinaisten marttayhdistyksen perustajajäseniin.
- Hän on ollut aikanaan todella edistyksellinen, kiittelee päivänsankariin vanhainkodissa tutustunut sairaanhoitaja Kristiina Rauhala .
Elämänmyönteisyys valttina
Viime vuodet Tilkanen on viettänyt Karinaisten-Tarvasjoen vanhainkodissa, jonne hän saapui omien sanojensa mukaan "harjoittelemaan" ensin 98-vuotiaana intervallipaikalle ja sittemmin vakituiseksi asukkaaksi.
- Mamma eli lähes satavuotiaaksi yksinään kerrostalon toisessa kerroksessa, jossa ei muuten ollut hissiä, Juha Tilkanen naurahtaa.
Edessä on ensi kesänä muutto, sillä vanhainkoti lakkautetaan ja pöytyäläisasukkaat saavat uuden kodin palvelukeskus Kotikarpalosta.
Ikään nähden Suomen vanhimman terveydentila on edelleen melko hyvä; näkö on mennyt, mutta vakavia sairauksia ei ole. Juha Tilkanen muistelee mamman olleen sairaalassa kerran, 95-vuotiaana.
Sukuun kuuluu pitkäikäistä porukkaa muutenkin, sillä esimerkiksi Tilkasen veli ennätti 99-vuotiaaksi asti. Juha Tilkanen laittaa Elsan pitkän elämän salaisuuden geenien ohella elämänmyönteisyyden piikkiin.
- Elsa on ihmisenä tavattoman esimerkillinen. Hän on lämmin, arvokas ja toiset huomioon ottava. Olen oppinut häneltä hirvittävän paljon, luonnehtii myös Rauhala.
Tilkanen itse on vastannut kysymykseen pitkästä iästä kertomalla Taivaan isän unohtaneen hänet tänne.
- Kyllä tätä elämää tässä on jo ollut. Niin hän välillä sanoo, Rauhala hymyilee.
Tilkasesta tuli Suomen vanhin asukas keväällä, kun tittelin edellinen haltija, ahvenanmaalainen Anna Hagman menehtyi 110-vuotiaana. Suomen kautta aikojen vanhin asukas on Lempi Rothovius , joka kuoli vuonna 2000 Ikaalisissa 112-vuotiaana.