Räävitöntä menoa
Keskiaikaisilla markkinoilla
KATRI TUOMINEN
- Tulkaa ukot sieltä vaan kivisaunalle, niin pestään paikat puhtaiksi, harvahampainen ja liasta tumma porttolan neito huutelee yleisölle.
- Katsokaa tuotakin ämmää! Sillähän on miesten housut jalassa, käsityöläisnainen herjaa myssynsä alta.
Utelias väki kerääntyi kadunvarsille ihmettelemään liikenteen hetkeksi pysäyttänyttä äänekästä sakkia. Vanhalta Suurtorilta Aurasillan yli, Kauppatorin ympäri ja edelleen Tuomiokirkkosillan yli takaisin markkina-alueelle marssineeseen kulkueeseen osallistui 130 näyttelijän joukko.
Keskiajalla ei pieruja pidätelty
Yht´äkkiä kulkueesta hyökkää verikasvoinen mies, joka yrittää siepata äitinsä kanssa tapahtumaa katsovan pojan itselleen.
- Sinähän näytät sopivalta meille, mies ahdistelee hämmentynyttä ja lopulta huvittunutta poikaa.
Keskiaikaisilla markkinoilla on aina se riski, että mitä tahansa voi tapahtua. Vanhalla Suurtorilla eletään vuotta 1447.
Peseytyminen tai pierujen pidättäminen ei kuulu tapoihin. Jos itkettää niin itketään, ja jos nainen miellyttää, tartutaan rintavarustukseen kiinni.
Markkinanäytelmässä juhlitaan piispa Maunu Tavastin syntymäpäivää, mutta riemun yllä leijuu idän uhka. Novgorodista ratsastaa vihollinen, joka järkyttää markkinarauhaa.
Neljä päivää kestävä tapahtuma houkutteli viime vuonna 100 000 kävijää, ja vähintään samaa odotetaan tänäkin vuonna.
Herkkuja, kirveitä ja pieniä kettuja
- Tuo possu voisi kieriä kirnussa mäkeä alas, prinsessa-asuun sonnustautunut pikkuneito Amanda Jukka toteaa katsellessaan haltioituneena vartaassa pyörivää sikaa.
- Amanda on ollut täällä markkinoilla jo ihan vauvana. Kyllä historianopettajan pitää aloittaa opettaminen pienestä pitäen, Christiane Jukka nauraa.
Vanhaa Suurtoria reunustavissa markkinakojuissa on tarjolla keskiaikaisten herkkujen lisäksi monenlaisia käsityöläisten taidonnäytteitä. Savitöitään myyvä Riitta Pentti on läpäissyt tapahtumaan pyrkivien myyjien seulonnan jo viidettä kertaa.
- Tämä on kauden kohokohta. Aloin tehdä markkinoita varten töitä jo joulun jälkeen, Pentti kertoo kaupanteon välissä.
Pakettiin päätyy istuva kettu.
- Siitä tulee hyvä vartija kolmelle jänikselle, jotka minulla on jo kotona, Tuusulasta saapunut Arja Laakkonen selittää.
Torilta löytyy ihailtavaa myös miehisempään makuun. Ruotsalainen Christopher Yearian kiertää Pohjoismaiden keskiaikamarkkinoilla myymässä ympäri maailmaa hankkimiaan teräaseita.
- Kaappasin näiden merirosvoveisten avulla suomalaisen neidon orjatyövoimakseni, hän vitsailee viitaten kauniiseen apulaiseensa.
Janina Andersson torstain kuningatar
Lauantaihin kestävissä väärän kuninkaan karnevaaleissa valitaan joka päivä väärä kuningas tai kuningatar.
Anno Domini 2006 Aboa Vetus & Ars Novan järjestämässä tapahtumassa vietetään kruunajaisia kellon lyödessä seitsemän.
Torstain vääräksi kuningattareksi valittiin kansanedustaja Janina Andersson alias Janina Herttakuningatar.
Väärän kuninkaan tai kuningattaren tehtävänä on tehdä kaupungin asukkaista parempia ja onnellisempia ihmisiä.
Anderssonin ohjenuora onneen on "Tee työtä niin kuin eläisit ikuisesti - rakasta niin kuin kuolisit tänään".