Viihde

Helsinki Pridessa
pohditaan kaapista tulemista

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtumaviikon Helsinki Priden teema on tänä vuonna "Ulos kaapista". Helsingin seudun Seta ry tuo kaappi-teeman esille, koska aihe herättää yhä paljon keskustelua.

Yhdistyksen mukaan seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin kertominen on sosiaalinen ja poliittinen tapahtuma, joka haastaa suppean oletuksen, että kaikki ihmiset ovat heteroita. Vaikka asenteet ovat Suomessa muuttuneet suvaitsevaisemmiksi, ulostulo voi yhä merkitä monelle sosiaalista uhkaa esimerkiksi työpaikalla.

Usein ulostulo on toistuva rituaali, kun uuden ihmisen tavattuaan pitää samoja asioita pohtia jälleen.

Toisaalta kaapistatulo tutulle ihmiselle on merkittävin keino vaikuttaa myönteisesti asenteisiin vähemmistöjä kohtaan. Helsingin Seta huomauttaa, että moninaisuuden aidosti hyväksyvässä yhteiskunnassa "ulos kaapista" -termiä ei enää tarvita.

Kesä-heinäkuun vaihteessa pidettävän tapahtuman aloittaa tänään maanantaina avointen ovien päivä Setan toimistolla. Lauantaina järjestetään perinteinen iloinen ja näyttävä Pride-kulkue.

Pride-tapahtumia järjestetään ympäri maailmaa. Niillä pyritään tekemään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä näkyvämmiksi ja siten lisäämään avoimuutta ja moninaisuuden hyväksymistä yhteiskunnassa.