Viihde

Tangoa väännettiin koko päivä Raisiossa

TS/Jane Iltanen<br />Raisiolaisen Marianne Kantolan kovin kannustaja on 12-vuotias siskopuoli Petra. Kannustusjoukkueessa olivat mukana myös Maria Kantola (takana vas.), Seppo Kantola, Pirjo Sillanpää ja kummitäti Leila Ihaksi.
TS/Jane Iltanen
Raisiolaisen Marianne Kantolan kovin kannustaja on 12-vuotias siskopuoli Petra. Kannustusjoukkueessa olivat mukana myös Maria Kantola (takana vas.), Seppo Kantola, Pirjo Sillanpää ja kummitäti Leila Ihaksi.

JUKKA SAARINEN

Aamukymmeneltä alkaneen tangomaratonin avauspuheissa katsottiin niin eteen kuin taakse. Seinäjoen Tangomarkkinoiden toimitusjohtaja Ari-Pekka Kuismin sanoi, että lippuja on myyty ensi kesän tapahtumaan enemmän kuin ennen. Paljon uutta on taas tänä suvena luvassa.

Raision kaupunginjohtaja Kari Karjalainen muisteli puheessaan vuoden 1995 syksyllä auto-onnettomuudessa menehtyneen tangokuninkaan Sauli Lehtosen esiintymistä Raisiossa. Karjalainen kuvasi vaatimatonta Lehtosta laulajaksi, joka sai päät kääntymään, puheensorinan lakkaamaan ja jolla oli tulkinnassaan sielu.

- Tangon tärkein elementti on juuri se sielu, Karjalainen sanoo.

Sielukkaiden esitysten etsintä kesti aamukymmenestä puoliin öihin. Ensin yli sadan laulajan joukosta etsittiin neljäkymmentä parasta, ja sitten vielä haettiin lauantain varsinaiseen semifinaaliin yhdeksän mieslaulajaa ja yhdeksän naislaulajaa.

Tämän vuoden semifinaalissa taso ei ainakaan parista edellisestä vuodesta ole laskenut. Naisten puolella taso on vahvistunut, mutta miesten puolella ei vieläkään hurrata.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Tänne pitää tulla voittamaan. Laulaa niin, että kuuluu ja näkyy, sanoo ensimmäistä kertaa tavallisen katsojan roolissa ollut tangotapahtumien isähahmo, Auraviihteen työhuoneesta oloneuvokseksi siirtynyt Seppo Kulmala.

Raisio ja Pietari

Kotikaupunki Raision ainoa edustaja, 17-vuotias Marianne Kantola onnistui ensimmäisessä suurkoitoksessaan hyvin niin omasta kuin kannustusjoukkojenkin mielestä. Seppo Mäkikallin opissa kasvava Marianne pääsee vielä musiikkimaailmassa pitkälle, kunhan kokemusta karttuu.

Kultaiseen pukeutunut Sanna Arell ,24, nousi Kerttulan hallin estradille voittajan mielellä. Musiikkia opiskellut terveydenhoitaja on kasvanut Raision kisoissa vuosi vuodelta yhä varmemmaksi ja yleisön katseet sekä korvat herkiksi saaneeksi esiintyjäksi.

Yleisön tulkinnallaan ja kauniilla äänellä sai ensimmäisellä kierroksella herkistymään myös 25-vuotias jyväskyläläinen musiikkipedagogi Eerika Niemelä.

Torstain mielenkiintoisimpiin esiintyjiin kuului kaksi vuota Pietarissa asunut porilainen Sini Tuomisalo ,39.

- Avopuolison työn perässä menin Pietariin. Ensimmäisen vuoden itkin ja tahdoin takaisin, mutta sitten pääsin suomalaiseen kouluun opettajaksi, pääsin opiskelemaan musiikkia Rimsky-Korsakovin konservatorioon, aloin maalata tauluja ja huomasin, että Pietari on paljon mahdollisuuksia täynnä. Nyt viihdyn, upeaan vaaleanpunaiseen pietarilaiseen prinsessa-asuun pukeutunut Sini sanoo.

Hallitsevan prinsessat, oululainen Terhi Lehtoniemi ,25 ja 24-vuotias tamperelainen Hanna Talikainen näyttivät, että kaikki on kohdallaan.

- Piristysjuomaa, helposti sulavaa banaania, jugurttia ja hunajavettä, inventoi Hanna Talikainen pitkän päivän eväspussinsa sisältöä.

Naisten sarjan ilahduttavin piirre Raision semifinaalissa on se, että uusia lupaavia laulajia on koko ajan kasvamassa. Erikoistunnustuksen rohkeudesta ansaitsee padasjokelianen 34-vuotias Armi Flink , joka esiintyi upeasti romaniasussa. Hän laulaa kuin Paula Koivuniemi . Mutta sielukkaammin..

Tuusula ja Tampere

Miesten puolella tamperelainen prinssi Marko Lämsä ,28, sai heti kättelyssä yleisön lämpenemään. Markon vetämä rento showmeno on vetänyt imuunsa pari muutakin samaan kastiin kuuluvaa nuorta miestä, mutta vakaat Pasi Kivimäki ,32, Nokialta, Jukka Hallikainen ,29, Helsingistä ynnä tangoissa sekä 2002 että 2004 hyvin menestynyt tuusulalainen Jarno Grönholm ,21, pitävät yhä hyvin pintansa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Taiteilijoita uudistuneessa tuomaristossa edustaa tänä vuonna kuningatar Eija Kantola . Uusi kasvo on myös Sibelius-Akatemian laulunopettaja, oopperalaulaja Johanna Tuomi.

- Kiinnitän erityisesti huomiota siihen, että laulajan ääni kestää koko kuninkaallisen vuoden sekä tietenkin myös tulkintaan ja kokonaisesitykseen, tuomari Tuomi sanoo.

-Kiitos, kiitos tutuille, sukulaisille ja maksetuille taputtajille, päätti taivaan salamoinnista omalla vuorollaan laulanut peräseinäjokelaissyntyinen kirvesmies Marko Paloneva.

Kirveellä olisi töitä. Ainakin miesten sarjassa.

Raision tangomarkkinoiden semifinaalin päätapahtuma Kerttulan hallissa lauantaina klo 19 alkaen. Suora tv-lähetys. Juontajana Janne Porkka.

TS/Jane Iltanen<br />Tangotuomariston uusia jäseniä ovat oopperalaulaja Johanna Tuomi (vas.), Auraviihteen varatoimitusjohtaja Kalle Kulmala ja vuoden 1992 tangokuningatar Eija Kantola.
TS/Jane Iltanen
Tangotuomariston uusia jäseniä ovat oopperalaulaja Johanna Tuomi (vas.), Auraviihteen varatoimitusjohtaja Kalle Kulmala ja vuoden 1992 tangokuningatar Eija Kantola.

Luitko jo nämä?