Aurajoki virtaa iskelmää
heinäkuisessa Turussa

SINIKKA ESKOLA

Aurajoki virtaa -iskelmäfestivaali hehkuu koko voimallaan jälleen Turussa keskikesällä heinäkuun 14.-15. päivä.

Teatteriaukiolle pystytettävälle lavalle kiipeävät niin tuore tangokuningas kuin juuri uuden levynsä julkaissut Tarja Lunnas, Kirka, Markku Aro, Annika Eklund,Tony Montana, Lauri Tähkä& Elonkerjuu, Vaakku&Vilen ja Lumipallo Band.

Myös suosittu TV 2:n Kesäillan valssi nauhoitetaan Aurajoen rantamilta tanssiorkestereina Varjokuva ja Suomen mestaruuden tänä vuonna voittanut Nelinpeli. Kesäillan valssin solisteina ovat Tarja Lunnas ja Markku Aro , juontajina Sari Tamminen ja Kyösti Mäkimattila.

- Ajatus aikuisten iskelmäfestivaalista on jäänyt itämään, vaikka tapahtumaa ei viime vuonna järjestettykään. Nyt Turun kaupunki on luvannut tukea festivaalia 30 000 eurolla, kertoo järjestäjänä ja tuottajana toimivan Auraviihteen Henri Kulmala.

Festivaalialue kattaa Itäisen Rantakadun Paavo Nurmen patsaalta teatteriaukio ja hämähäkkitontti pääpaikkoina.

Pitkin matkaa on myyntikojuja, myös joen hyödyntämistä tapahtumaa silmällä pitäen mietitään vielä.

Edelliskerralla iskelmäfestivaali keräsi 4 000 kävijää. - Kansan vallannutta tanssi-intoa pyritään lisäämään ja tarjoamaan rytmikästä ja monipuolista tanssimusiikkia.

Kesäillan valssissa on mukana tanssinopettaja. Vallankin miesten ote kaukosäätimestä ja kaljatuopista pyritään irrottamaan ja siirtämään tanssiparin uumalle, toivoo Kyösti Mäkimattila.

- Tanssilavakulttuuri hiipuu ennen pitkää, jos miehiä ei saada mukaan. Naisia tanssilavoilla on aina enemmistö, pohtivat järjestäjät.

Aurajoki virtaa -iskelmäfestivaalista haluttaisiin tehdä jokavuotinen - enemmänkin turkulaista meininkiä sisältävä tapahtuma.

Uuden, järjestyksessä kymmenennen levynsä Tuo yksi ruusu vain juuri itsekin käteensä saanut Tarja Lunnas poimii festivaaliohjelmistoonsa nimikappaleen lisäksi ainakin tanssittavan Paistaa kuin paistaa -kappaleen.

Ruskolla kahden koiransa kanssa asuva Tarja Lunnas ajaa edelleen keikkamatkat omalla autollaan, mutta tänä kesänä hän on päättänyt pitää ylellisen kolmen viikon loman juhannuksen jälkeen.

Aurajoki virtaa -iskelmäfestivaali 14.-15.7. Turussa

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.