Kuntaliitoskeskustelu
ajastaan jäljessä
Helsinki (STT)
Vuosi valtiosihteerinä on takana 50-vuotisjuhliaan viettävällä Antti Mykkäsellä . Aika sisäministeriössä alue- ja kunta-asioiden parissa on kulunut nopeasti.
Suomessa pitää Mykkäsen mukaan olla monipuolinen elinkeinoelämä ja elinkeinorakenne. Itse asiassa Suomen pärjäämisen kannalta muu maailma on tärkeämpi kuin Eurooppa.
- Suomen vahvuus on tässä myös EU:ssa. Lisäarvoa Euroopalle syntyy siitä, että jokainen lähtee täältä ulos ja tuo oman panoksensa tänne sitä kautta. EU:n ongelma on, että se tahtoo muodostaa vain sisäistä liikettä. Mutta Euroopan oma avautuminen on tärkeää, ei se muuten pärjää.
- On nykyajan köyhän asian ajamista varmistaa maan tasapuolinen kehitys.
Aluekehittämisen pitää perustua vahvoihin kaupunkiseutuihin, mutta tasapainoinen kehitys maaseudulla ja pienemmissä keskuksissa on samalla turvattava.
Palvelujen turvaamiseen tarvitaan riittävän vahva alue. Siinä pitää olla avoimessa taloudessa pärjäävä keskus. Näitä on Suomessa parikymmentä.
- Tämä on eri asia kuin se, kuinka moni kunta on elinkelpoinen. Välillä hämmästelen, miten vielä ollaan ajasta jäljessä tässä keskustelussa.
Kuntajaotuksen kautta vahvoja alueita ei saada aikaiseksi. Ei vaikka niitä olisi 70.
- Nyt aika menee siitä puhumiseen, kenen kanssa liitytään yhteen, kun pitäisi miettiä, miten palveluja järjestetään.
Kainuussa toteutettu aluehallintomalli on ollut iloinen yllätys. On järjestetty toimivat puitteet ja lähidemokratia. Kainuun malli toimisi vielä paremmin muualla Suomessa, Mykkänen uskoo.
Mykkäsen mukaan kuntajaotus ei ole kuitenkaan pyhä asia. Kunnan ihannekokoa ei tutkitusti ole olemassa. Sen sijaan voidaan arvioida sitä, mikä on hyvä väestöpohja eri palvelujen tuottamiseen. Se vaihtelee 5 000-40 000 välillä.
Erikoissairaanhoidon kohdalla kyse on sadoista tuhansista ihmisistä. Asiaa olisikin siksi Mykkäsen mukaan tarkasteltava sisällön eli palvelujen turvaamisen, eikä muodon eli kuntajaon kautta.
- Pitää katsoa kuntaliitoksia pidemmälle, vahvempiin alueisiin. Vaikuttaa, että vahvoja alueita pelätään valtapoliittisista syistä. Tämä näkyy mm. pelkona Kainuun mallia kohtaan, jossa on edetty jo yli kuntaliitosten. Uudistukset halutaan pysäyttää itselle mieleisiin rakenteisiin, vaikka nähdään, että lopputulos on torso.
Eurovaaleissa Mykkänen sai lähes 25 000 ääntä.
- Tykkäsin kampanjoinnista. Tulin käyneeksi yli 2 000 liikkeessä ja yrityksessä, myös baarit tuli kierrettyä Kainuusta Etelä-Karjalaan ja Kymeen. Virkamies sai siinä hyvän kuvan siitä, mitä ihmiset ajattelevat.
Ensi vuonna on eduskuntavaalit, ja moni uskoo Mykkäsenkin olevan ehdolla.
- Olen jo ilmoittanut, etten lähde ehdolle.
Mahdolliset muistamiset Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Savon rahastoon, tili Nordea 159630-9102 (erityisstipendejä nuorille) tai Suomen World Visionille, tili Sampo 800013-1821725 (viite 9661, vuohia ja terveystarvikkeita Keniaan)
TAINA DAHLGREN