Viihde

Ikäihmisten neuvolassa
tarrataan kiinni elämään

TS/Jori Liimatainen<br />Kaija Rantala ei apuvälineitä vielä tarvitse. - On kuitenkin hyvä, että niistä jaetaan jo ennalta tietoa, Rantala tuumii testatessaan tartuntapihtejä, joiden avulla voi välttää turhaa kumartelua.
TS/Jori Liimatainen
Kaija Rantala ei apuvälineitä vielä tarvitse. - On kuitenkin hyvä, että niistä jaetaan jo ennalta tietoa, Rantala tuumii testatessaan tartuntapihtejä, joiden avulla voi välttää turhaa kumartelua.

REBEKKA HÄRKÖNEN

- Näin vanhemmiten elämä tulee aina vain rakkaammaksi, sanoo 82-vuotias Erkki Huoponen Kaarinan ikäihmisten neuvolan avoimien ovien päivillä.

- Sitä alkaa ottaa entistä enemmän selvää ja ylipäätään kiinnostua terveyteensä liittyvistä asioista.

Huoponen tuli neuvolaan eilen tiistaina monien muiden kaarinalaisten eläkeläisten tavoin hakemaan tietoa vanhenemiseen liittyvistä asioista. Tällä kertaa käteen tarttui muistihäiriöitä käsittelevä kirja.

- On mukava tietää, millainen unohtelu on luonnollista ja mikä liittyy johonkin sairauteen. Ei tarvitse turhaan pelätä, Huoponen kiteyttää.

Kaarinan ikäihmisten neuvola on uuden tyyppinen sosiaali- ja terveystoimen yhteishanke, jonka tavoitteena on tukea kokonaisvaltaisesti yli 65-vuotiaiden elämän arkea kotona. Toiminta on tavallisille eläkkeelle jääneille ihmisille suunnattua ennaltaehkäisevää työtä.

- Neuvola aloitti Kaarinassa vuonna 2004. Neuvolakäynnille kutsutaan kaikki 70 vuotta täyttävät kaarinalaiset, kertoo palvelunohjaaja, perheterapeutti Raija Ruoho Kaarinan terveystoimesta.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Tänä vuonna toiminta laajeni myös 65 vuotta täyttävien terveydentilan kartoitukseen. 80-vuotiaille tarjotaan kotikäyntejä.

Ikäihmisten neuvolan palvelut ovat ilmaisia ja toiminnan tarkoitus on tarjota asiakkaille kohdennettua tietoa ikääntymiseen liittyvistä asioista. Neuvoja saa esimerkiksi verotuksesta, sosiaali- ja terveyspalveluista tai vaikkapa erilaisista liikkumista ja elämistä helpottavista apuvälineistä.

- Terveystarkastuksissa kartoitetaan kuntoa ja elämäntapoja sekä annetaan yksilökohtaisia ohjeita terveellisempään elämään. Annamme apua myös esimerkiksi elämän kriisitilanteisiin kuten parisuhdeongelmiin, Ruoho sanoo.

- Monille on tärkeää keskustella myös kuolemasta.

70-vuotias Sirkka Malmikare poikkesi avoimien ovien päiville mittauttamaan verenpaineensa ja hakemaan jumppatietoa lehtisten muodossa.

- Tämä on todella hyvä palvelu, lähellä ja ilmainen. Jokin aika sitten Kaarinassa liikkui sitkeä huhu, että neuvola aiotaan lopettaa, Malmikare tietää.

- Se olisi ollut todella ikävä juttu. Neuvola on monelle vanhukselle matalan kynnyksen paikka kysellä erilaista asioista.

Kotipalvelussa aikoinaan elämäntyönsä tehnyt 75-vuotias Kaija Rantala on samaa mieltä.

- Moni minun ikäpolveni ihminen pitää lääkäriä jumalana eikä uskalla kysellä häneltä välttämättä kaikkea, mistä tahtoisi tietää, Rantala miettii.

- Kunhan neuvolatoimintaan ensin ehditään tottua kunnolla, uskon, että tänne on paljon helpompi tulla hakemaan tietoa ja apua. Mitä enemmän kotona asumista tuetaan tällaisin keinoin, sitä tyytyväisempinä ja pidempään ihmiset elävät. Ja kaupunki säästää kalliiden laitospaikkojen hinnassa.

TS/Jori Liimatainen<br />Erkki Huoponen löysi Kaarinan ikäihmisten neuvolasta tietoa muistihäiriöistä.
TS/Jori Liimatainen
Erkki Huoponen löysi Kaarinan ikäihmisten neuvolasta tietoa muistihäiriöistä.