60 vuotta huomenna: Runoilija parhaassa iässään

TS/Jane Iltanen<br />Suomalaisen runouden elävä legenda Markku Into ei vietä päivisin boheemielämää, vaan työskentelee kirjastonhoitajana Turun musiikkikirjastossa.
TS/Jane Iltanen
Suomalaisen runouden elävä legenda Markku Into ei vietä päivisin boheemielämää, vaan työskentelee kirjastonhoitajana Turun musiikkikirjastossa.

Moni tuntee Markku Innon yhtenä 1960-luvun undergroundin keulahahmoista. Into on kuitenkin tehnyt paljon muutakin kuin järkyttänyt Suomen Talvisota 1939-1940 -taiderockyhtyeen jäsenenä ja Aamurusko -lehden toimittajana. Viimeistään modernismista ammentava kokoelma Tänään kotona (1978) irrotti tekijänsä U-perinteestä.

Nykyään Intoa arvostetaan runoilijana ilman U-etuliitettä. Huomiota herättävän moni 2000-luvun nuori runoilija nimeää Innon esikuvakseen, ja virallisempaakin tunnustusta on herunut. Esimerkiksi vuonna 2001 hän sai arvostetun Eino Leinon palkinnon.

Hiljattain turkulainen Sammakko-kustantamo julkaisi ensimmäisen yhteenvedon Innon tuotannosta. Kiivaat tyvenet -otsikon saanut teos herättää runoilijassa hieman ristiriitaisia tuntemuksia.

- Tuli outoja fiilinkejä, kun jouduin käymään läpi vanhaa tuotantoani. En minä nyt suorastaan masentunut, mutta ei se kauhean kohottavaakaan ole katsoa vanhaa tuotantoaan. Yleensä kirjailijat katsovat eteen- eikä taaksepäin, Into pohtii.

Valittujen ansiosta saamastaan huomiosta hän kuitenkin iloitsee. Runoilijoille kun ei yleensä liian paljon palstatilaa suoda.

Eikä vanhan tuotannon läpikäyminen muutenkaan pelkkää tuskaa ollut.

- Eniten yllätyin siitä, kuinka toimivia jo ennen esikoista tekemäni runot olivat. En ollut hirveän huono aloittaessani, vaan yllättävän valmis. Se tuntui yhtä aikaa oudoksuttavalta ja lohduttavalta, Into toteaa ja myöntää 60 vuoden iän hieman kirpaisevan.

- 40 ja 50 eivät tuntuneet missään, mutta 60 pääsi yllättämään minut takaapäin.

Into korostaa tekevänsä tuotantoa eikä yksittäisiä kirjoja. Siksi häntä ei järkyttänyt törmätä vanhoissa kokoelmissaan myös vähemmän onnistuneisiin runoihin.

- Valitsin Kiivaiden tyvenien runot puhtaasti parhaat päältä pois -periaatteella. Runokirjat ovat minulle aina projekteja ja hetken tuotteita. En ole koskaan koonnut kokoelmiani keräämällä runoja pitkältä ajalta. Runoilijan ei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa venttaamaan niitä parhaita runojaan, erinomaisena kääntäjänäkin tunnettu lyyrikko näkee.

Into on myös turkulaisen lavarunouden isähahmo. Ensimmäisen keikkansa hän heitti jo 1967, ja viime vuosina hän on esiintynyt nuoren turkulaisbändin Turun Romantiikan kanssa. Into on mukana myös Turun Romantiikan tuoreella albumilla Rock'n'rollin viimeiset dandyt .

- Koska esiintymispaikat ja -ajat ovat aika karseita, takana pitää potkia jotain rokkia. Kyllä se läpi menee, kun voimalla vetää ja artikuloi hyvin. Nykyään jälkimmäinenkään ei tuota ongelmia, koska olen ollut juomatta jo yli kaksi vuotta, mies parhaassa iässään virnistää.

Merkkipäiväänsä Into juhlistaa vastaanotolla Sammakon kirjakaupassa (Humalistonkatu 14) klo 16-18.

TUOMO KARHU