Viihde

Sirkuselämä vaatii kurinalaisuutta

TS/Jane Iltanen<br />Jonglööri Carl Jernström Jr edustaa suomalaista sirkustaidetta maailman huippujen seurassa.
TS/Jane Iltanen
Jonglööri Carl Jernström Jr edustaa suomalaista sirkustaidetta maailman huippujen seurassa.

KATRI TUOMINEN

- Tässä kasvaa tietynlaiseksi maailmankansalaiseksi, kun näkee jatkuvasti erilaisia kulttuureja ja kansalaisuuksia. Silmät aukenevat ehkä nopeammin kuin muilla, Sirkus Finlandian ohjaaja ja jonglööri Carl Jernström Jr kertoo sirkuselämästä.

Hän on kasvanut isänsä Carl-Gustaf Jernströmin kohta 30-vuotta sitten perustaman sirkuksen maailmassa. Juniori alkoi harjoitella jonglöörausta noin 7-vuotiaana ja oli sitä ennen treenannut jo monia lajeja, kuten akrobatiaa, trapetsia ja kasakkaa.

- Pienenä sanoin, että minusta tulee Suomen presidentti, mutta näin kävi. Sirkuksessa olen saanut oppia kaiken, mitä olen halunnut. Kaikki on aina ollut täällä. Sirkustaiteessa yhdistyvät urheilu, akrobatia, tanssi, musiikki, teatteri ja joskus jopa ooppera, Jernström Jr selittää.

Sirkus vie koko sydämen

Sirkuselämä on imaissut mukanaan koko perheen, ja myös Jernstöm Jr:n kolme siskoa ovat pyörittämässä touhua, vaikka kaksi heistä keskittyykin nyt sirkusperheen kolmannen sukupolven hoitoon.

Monet sirkustaiteilijat ovat pariskuntia, joiden lapset kiertävät mukana kiertueilla.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sinisen teltan varjossa on nähty useita romansseja, ja myös Jernstöm Jr:n siskot ovat löytäneet miehensä sirkusympyröistä. Juniori itse ei ole sekoittanut työtä ja arkea, vaan hurmasi tyttöystävänsä Virpi Kärjen yökerhossa Helsingissä. Nyt tyttö kiertää Suomea sirkuksen mukana ja toimii lipunmyyjänä sekä Juniorin avustajana tämän esityksessä.

- Se tuo yhtenäisyyttä lisää, kun teemme asioita yhdessä, Jernstöm Jr toteaa.

Boheemielämä vaatii kurinalaisuutta

Yleisö näkee sirkuksesta vain sen tähtihetken, kun kaikki on hiottu valmiiksi. Paljetinkimalteisen illan eteen uhrataan kuitenkin paljon ja tehdään lujasti töitä. Telttaa on pystyttämässä noin 20 työmiestä, ja taiteilijat harjoittelevat esityksiään päivittäin.

Eri sirkuksissa kiertävät taiteilijat elävät jatkuvaa matkalaukkuelämää.

Kiertueella on mukana yhteensä 70 henkilöä, kun mukaan lasketaan myös lapset. Nuorin kiertuelainen on 8 kuukautta vanha tyttö, ja vanhin esiintyjä on 67-vuotias puolikuuro Enrique Romero , joka tasapainoilee kuin nuori poika.

Sirkus Finlandiassa on vain kolme suomalaista esiintyjää, joten sakki on varsin kansainvälistä.

- Sirkukseen tulee monenlaisia ihmisiä aina lääkäreistä pappeihin. Täältä haetaan tietynlaista boheemielämää, vaikka tosiasiassa tämä on kurinalaista työtä, Jernström Jr selostaa.

Ainakin pakaralihakset joutuvat koville, koska kiertueen aikana sirkusseurue matkaa lähes 10 000 kilometriä kiertäessään Karjaalta, Ivalon kautta Turkuun ja Helsinkiin. Lämmitettävä sirkusteltta pystytetään 129 paikkakunnalla ja kauden aikana esitetään noin 250 näytöstä.

Suomen vanhimmalla sirkuksella menee tällä hetkellä hyvin. Uusitussa 1 300 hengen katsomossa on jokaiselle oma tuoli.

Uudistunut ohjelma tarjoaa muun muassa perinteisen hevosten kuvioesityksen sijaan hanhien vastaavan ohjelmanumeron.

Sirkus Finlandia Turussa Kupittaalla ke 31.8., to 1.9. ja pe 2.9. klo 19 sekä la 3.9. ja su 4.9. klo 13 ja 17 ja Paimiossa Koulukeskuksen kentällä ma 5.9. klo 19.

TS/Jane Iltanen<br />Troupe Shenyang Consortion -ryhmäläiset Kiinan valtion sirkuksesta uhmaavat painovoimaa ja selkänikamiaan.
TS/Jane Iltanen
Troupe Shenyang Consortion -ryhmäläiset Kiinan valtion sirkuksesta uhmaavat painovoimaa ja selkänikamiaan.
TS/Jane Iltanen
TS/Jane Iltanen