Viihde

Kauppa ja kansalaisjärjestöt Pietarin päivien puheenaiheina

HANNE YLI-PARKAS

Pietarin merkitys Itämeren kaupan solmukohtana näkyy ensi viikon keskiviikkona alkavilla Pietarin päivillä. Yksi päivien suurimmista tapahtumista on kansainvälinen yhteistyöseminaari, jossa puidaan muun muassa Pietarin taloudellista kehitystä ja EU:n laajentumista.

Turun kaupunginjohtajan Armas Lahoniityn mukaan Turun on pysyttävä mukana Itämeren alueen nopeissa muutoksissa.

- Turun ja Pietarin välisissä suhteissa on selvästi parantamisen varaa. Varsinais-Suomen yritysten kasvuvauhti on liian hidasta Venäjänkaupan antamiin mahdollisuuksiin nähden, Lahoniitty huomauttaa.

Kansalaisjärjestöt keskustelemaan

Päivien aikana Pietarin yrityskontaktikeskus tuo Turkuun noin 70 liikemiestä. Yritystapaamisissa käydään läpi kuljetuslogistiikkaa, matkailua ja naisyrittäjyyttä.

- Ohjelmassa on lähdetty liikkeelle Pietarin kaupungin tarpeista. Tapahtuma on heille mahdollisuus esitellä itseään, yhteysjohtaja Mikko Lohikoski selvittää.

Torstaina pietarilaiset ja turkulaiset kansalaisjärjestöt keskustelevat työväenopiston ja Suomi-Venäjä-Seuran järjestämässä yhteisessä tapaamisessa. Lohikosken mukaan kansalaisjärjestöjen mukaantulo on tapahtumalle uudenlainen ulottuvuus.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Yhteistyötä olisi tärkeää laajentaa myös kansalaisyhteiskunnan suuntaan. Ei ole itsestään selvää, että Pietarin nuorempi sukupolvi suhtautuu Suomeen kuten aikaisemmin. Nuoret ja kansalaisjärjestöt olisi saatava mukaan kehittämään yhteisiä teemoja, Lohikoski toteaa.

- Tapaamisen ideana on luoda konkreettisia suhteita. Venäjällä kansalaistoiminta on hyvin erilaista kuin Suomessa, koska asia on vielä uusi. Tapaamisella haetaan vertailukohteita ja vinkkejä, toiminnanjohtaja Katri Oksanen Suomi-Venäjä-Seurasta selvittää.

Kulttuuri vahvasti mukana

Pietarin päivät tarjoavat nähtävää myös seminaarien ulkopuolella. Kauppakeskus Forumiin avataan käsityö- ja tapahtumatori, ja Vanhan Raatihuoneen Galleriassa esitellään pietarilaisten taidemaalareiden töitä. Nuorisokeskus Palatsissa voi kuulla pietarilaista rockia.

Kulttuuri on vahvasti mukana päivien ohjelmassa, kaupunginjohtaja Lahoniitty vakuuttaa.

- Kulttuuripääkaupunkihankkeen kannalta yhteydet Pietariin, vanhaan kulttuurikaupunkiin, ovat taatusti vakuuttavia.

- Pietarin päivät ovat hyvä merkki siitä, että kaupunkien yhteistyö kykenee vastaamaan haasteisiin. Ennen ystävyyskaupunkihanketta kritisoitiin siitä, että ainoastaan kaupunkien johto tapasi lounaalla. Nyt esiin nostetaan todellisia kysymyksiä kaupunkien kehittämisen kannalta, Lohikoski vertaa.

Kaupunkien välinen tapahtuma järjestetään kahden vuoden välein vuorotellen Turussa ja Pietarissa. Kaupungit ovat olleet ystävyyskaupunkeja vuodesta 1953.