HEIKKI SANKKILA
Kalantilainen Hertta Aalto (1888-1970) kirjoitti elämänsä kolmena viimeisenä vuosikymmenenä 600 runoa, mutta ei koskaan tarjonnut niitä julkisuuteen. Vaikka hän asui tämän ajan Kalannin kirkonkylän keskustassa vain harva näki hänen aina mustiin pukeutuneen hahmonsa kylänraitilla, niin erakoituneena hän talossaan eli.
Tunnettu kalantilainen sukututkija ja paikallishistoriasta kirjoja tehnyt Leila K. Tuominen on pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa, valokuvaaja Jukka Salosen kanssa koostanut Hertta Aallon tunnoista kokoelman Aaltoja. Nimi viittaa runojen sisällön ohella Salosen veden valoleikkejä ja kosken poimuiluja esiin tuovaan kuvitukseen.
Hertta Aalto oli Kalannin Männäisten kansakoulun ensimmäisen opettajan Fredrik Aallon ja tämän vaimon Idan ainoa lapsi. Hänen eristäytymisensä muusta maailmasta lienee perua jo lapsuudesta: hänen vanhempansa eivät hyväksyneet hänen leikkitovereikseen muita kuin läheisen kartanon tyttäret.
Hertta puettiin aina äärimmäisen hienosti. Hän valittaa eräässä runossaan, miten hänelle pikkutytöstä alkaen hoettiin tyyli tyyli tyyli ja miten hän vasta myöhemmin ymmärsi, ettei tyyli ole mitään käsin kosketeltavaa.
Hertta Aalto pääsi ylioppilaaksi Rauman lyseosta 1907. Monipuolisesti lahjakas tyttö lähti opiskelemaan Helsingin yliopistoon ja Ateneumiin. Pääkaupungissa hän rakastui, mutta vanhemmat eivät sulhaskandidaattia hyväksyneet lainkaan. Hertta saattoi myös maalaamiseen keskittyessään unohtaa niin syömisen kuin nukkumisenkin.
Jompi kumpi tai molemmat yhdessä saivat aikaan sen, että nuoren naisen mielenterveys alkoi horjua. Hän matkusti pariksi vuodeksi ulkomaille. Hän oleskeli ainakin Virossa ja Saksassa.
Kotimaahan palattuaan Hertta asettui asumaan koulukaupunkiinsa Raumalle. Hänen isänsä sairastui 1917 ja tytär tuli äitinsä pyynnöstä isän omaishoitajaksi.
Mielenterveys huononi taas ja isän kuoleman jälkeen Hertta joutui vuosiksi sairaalahoitoon. Aikalaisten kertoman mukaan hän kieltäytyi tulemaan sairaalasta kotiin. Hän suostui palaamaan sinne vasta äidin 1942 kuoltua. Silloin hän asettui asumaan äidin rakennuttamaan taloon Männäisten koulun läheisyyteen.
Täällä hän kirjoitti pääosan tuotannostaan. Häneltä jäi myös suuri määrä lyijykynäpiirroksia ja muutamia öljyvärimaalauksia. Hertta Aallolla ei kuollessaan ollut yhtään perijää ja perintö joutui valtiolle. Kodin irtaimisto huutokaupattiin valtion toimeksiannosta. Kalannin kunta sai anomuksestaan lopun omaisuuden haltuunsa, mukaan lukien myös runojen tekijänoikeudet. Kuntaliitoksen myötä oikeudet siirtyivät Uudellekaupungille, jolta Leila K. Tuominen ne sai.
Hertta Aallon elämäntarina selittää paljolti Aaltoja- kokoelman runojen melankolista sävyä, jota kuvitus sopivasti sävyttää ja täydentää.
