Viihde

Kurkkua pöytään ja purnukoihin

TS/Tuula Heinilä<br />Turkulainen Johanna Halminen osti kolme kiloa Rauno Konkin kasvattamia avomaan kurkkuja säilöttäväksi Turun kauppatorilta. Joukkoon tarvitaan myös tilliä.
TS/Tuula Heinilä
Turkulainen Johanna Halminen osti kolme kiloa Rauno Konkin kasvattamia avomaan kurkkuja säilöttäväksi Turun kauppatorilta. Joukkoon tarvitaan myös tilliä.

SINIKKA ESKOLA

Vihreät avomaan kurkut Turun kauppatorilla katselevat ohikulkijoita sadonkorjuuviikon kunniaksi sillä silmällä, että ne haluaisivat päästä säilöön ja heti tai ruokapöytään lisukkeeksi ainakin.

Turkulaiseen Johanna Halmiseen ne ainakin vetosivat - kolme kiloa, kiitos ja torikauppias Rauno Konki Nousiaisten Valpperista alkoi lappaa kurkkuja kassiin. Päällimmäiseksi pistettiin tillinippu.

- Kyllä kurkkuja menee ylivoimaisesti eniten, toteaa Konki, jonka tiskiltä löytyy myös papuja, perunaa, porkkanaa, sipulia, punajuurta, purjoa...

Etikkaliemeen kurkkuja säilövä Johanna Halminen kertoo torilla käydessään ihailevansa aina myös kukkatarjontaa.

Rauno Konki kertoo, että omalta kasvimaalta kannattaa jo nostaa sipulit kuivumaan ja ottaa talteen porkkanat ja punajuuretkin. Perunannostoon kannattaa ryhtyä vasta syyskuussa.

Rauno Konki kuten muutkin maalaisten penkissä myyvät ovat tyytyväisiä lupaan saada käyttää aurinkovarjoa myyntipöydän vierellä.

- Erityisen tarpeen varjo oli heinäkuun helteillä, kun mansikat olivat myynnissä. Ne saivat suojaa paahteelta kuten isäntä itsekin. Suojaahan varjo sateellakin, lisää Konki.

Kukin torikauppias hankki varjonsa itse ja myös pakkaa sen mukaan poislähtiessään.

Turun torilta voi löytää vielä herneitä, joita Henna Laine Halisista myi maanantaina peräti 150 kiloa. Mansikkafanit saavat suunsa makeaksi vielä 3,50-4 eurolla litra.

Loppukesän viilenevät, mutta aurinkoiset säät edistävät kasvien tuleentumista, jolloin kasvit kypsyvät ja keräävät meheviin osiinsa hiilihydraatteja ja suojaravintoaineita ja kasvisten kuorikerrokset vahvistuvat, todetaan Kotimaiset kasvikset ry:stä.