Viihde

Jazzklubi päästää kaikki halukkaat lavalle

TS/Jori Liimatainen<br />Reima Ilmanen (vas.), Tom Wirkberg, Tapani Maskula ja Timo Putta ovat olleet alusta lähtien mukana Harlem Jazz Club ry:n toiminnassa.
TS/Jori Liimatainen
Reima Ilmanen (vas.), Tom Wirkberg, Tapani Maskula ja Timo Putta ovat olleet alusta lähtien mukana Harlem Jazz Club ry:n toiminnassa.

KAISA KORHONEN

Torstai-iltana Turussa jamitetaan taas jazzin tahtiin. Suomen vanhin edelleen toimiva jazzklubi Harlem Jazz Club ry järjestää pienen kesätauon jälkeen huomenna torstaina vapaamuotoisen musiikki-illan, jossa kaihdetaan turhaa suunnitelmallisuutta ja tarjotaan kaikille lavalle mieliville jazzin harrastajille mahdollisuus nousta asiantuntevan yleisön eteen.

Yleisön joukossa, ja lavalla, nähdään vuonna 1961 perustetun jazzklubin perustajajäseniä.

Alusta asti toiminnassa mukana ollut klubin puheenjohtaja Tapani Maskula kertoo kerran kuussa Ravintola Haarikassa järjestettävien jamien täyttävän kapakan jazzin ystävillä.

- Ikärakenne on tosin melko iäkäs, noin viisikymppistä, joten kun viimeiset bussit lähtevät lähiöihin niin vähän hiljenee, hän naurahtaa.

Jazz vetää toki nuoriakin puoleensa. Klubin nuorimmat esiintyjätkin ovat olleet 14-vuotiaita - harrastajien ikähaitari on suuri.

- Lavalla voi olla samaan aikaan 80-vuotias ja 14-vuotias, jazzklubin sihteeri Timo Putta sanoo ja jatkaa muistuttamalla esiintyjien suuresta määrästä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Parhaimpina iltoina on lavalla käynyt illan mittaan jopa 38 ihmistä.

Myös vanhat taiturit nousevat lavalle

Myös ulkomaisia esiintyjiä on torstain klubi vetänyt puoleensa. Lisäksi klubilla pääsee kuulemaan Harlem Jazz Club ry:n johtokunnan jäsenten taiturointia. Torstaina lavalle nousee muun muassa rumpuja soittava Tom Wirkberg uuden kokoonpanonsa kanssa. Klubin rahastonhoitaja Reima Ilmanen lupaa soittaa myös, jos esiintyjiä ei ole tungokseen asti.

Itsekin aikanaan rumpuja soittanut Timo Putta toteaakin humoristiseen sävyyn, että klubin johtokunta voi ottaa homman haltuunsa, jos sitä tarvitaan. Jamimestarina toimivan Tom Wirkbergin tehtäväksi jää kuitenkin usein vain hoitaa laitteisto paikalle - ja patistella ensimmäiset esiintyjät lavalle.

- Ajatuksena on, että jokainen joka on paikalla ja on halukas esiintymään, pääsee soittamaan, Putta selittää.

Hiljaiseloa eläneellä klubilla taas kysyntää

"Vanhoiksi idealisteiksi" itseään tituleeraavat johtokunnan jäsenet haluavat paitsi tarjota nuorille esiintymismahdollisuuksia myös stipendien turvin kannustaa heitä jazz-musiikin pariin. Harlem Jazz Club ry jakaa joka syksy stipendejä torstain klubilla kisällinäytteensä antaneille lupaaville, nuorille harrastajille.

- Jatkuvuus on hyvin tärkeää. Jäsenistön pitää uudistua. Meidän mielestämme jazz-musiikki on ihan yhtä hyvä harrastus kuin jääkiekko, Tapani Maskula aloittaa.

- Vähemmän tulee vammoja, Timo Putta lisää hymyillen.

Jatkuvuuden korostaminen on ymmärrettävää kokihan klubi jo kertaalleen luonnollisen kuoleman syksyllä 1964. Jäsenmäärä ei tällöin riittänyt kattamaan kuluja. Nyt klubilla on mukavasti jäseniä - viime vuonna 128 jäsentä - ja talouskin on kunnossa. Myös jazz-iltamiin suhtautuminen on muuttunut.

- 60-luvulla jazziin suhtauduttiin kielteisesti. Soitimme 60-luvulla Kuurojen yhdistyksen kerhosalilla, mutta silti huvilupa vaadittiin aina, Tapani Maskula muistelee.

Tänä päivänä jazz-musiikkia kuunnellaan jopa kirkossa. Harlem Jazz Club ry:n jäsenet kertovat klubin olleen mukana niin viime kuin tänäkin vuonna Mikaelinkirkon Tuomasmessussa. Tällöin tutumman kirkkomusiikin sijaan kuultiin jazz-musiikkia. Syksyllä 1998 vuosikymmenien jälkeen henkiin herätetylle jazzklubille onkin riittänyt kysyntää.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Toiminnalle löytyi tarve. Turussa soitetaan kyllä live-jazzia, mutta meillä saa tulla kuka tahansa soittamaan. Se on varsinkin nuorille tärkeää, Maskula painottaa.

Harlem Jazz Club ry:n jamit järjestetään jokaisen kuukauden viimeisenä torstaina klo 20 alkaen Ravintola Haarikassa osoitteessa Eerikinkatu 19.