Viihde

Koulunpenkiltä Oulun sateeseen

TS/Riitta Salmi<br />Britt Tamm (vas.), Lotta Johansson, Heidi Lahtinen ja Heidi Tuominen hyppäävät tänä iltana sateenvarjoineen Oulun junaan.
TS/Riitta Salmi
Britt Tamm (vas.), Lotta Johansson, Heidi Lahtinen ja Heidi Tuominen hyppäävät tänä iltana sateenvarjoineen Oulun junaan.

PIRJO VISMANEN

- Pitääks siel junas nukkua?

Turkulainen Lotta Johansson nousee tänä iltana kello 21.05 ensimmäistä kertaa elämässään junaan. Kiskot vievät Kreivilän koulun viidesluokkalaisen yön aikana Ouluun. Siellä on edessä kokonainen viikko täynnä monia junamatkaakin huikeampia uusia kokemuksia.

Kreivilän koulun vitoset ja kutoset osallistuvat Koulun Suurjuhliin, jotka tuovat 400-vuotiaan kaupungin kaduille yli 20 000 koululaista eri puolilta Suomea.

- Me ollaan mukana Sateessa -tanssiesityksessä. Se esitetään pääjuhlassa torstaina, Lotta kertoo.

Tuhannen varjon tanssi

Vaikka sateenvarjojen kanssa pyörähtelyä on harjoiteltu pitkin kevättä, treeneihin joudutaan vielä perilläkin. Turkulaisten on näet sovitettava askeleensa lähes tuhannen muun 3-6-luokkalaisen kuvioihin, kaikki kun nousevat yhtä aikaa lavalle. Pienemmillä koululaisilla on kokonaisuudessa oma osionsa, yläasteikäisillä ja lukiolaisilla omansa.

Tanssin lisäksi Lotta aikoo ehtiä ainakin pelaamaan katukorista sekä hyppyjuttuun, jonka tarkempi sisältö ei heti muistu mieleen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Uimahyppykoulutukseen, auttaa matkanjohtajaksi lähtevä opettaja Hanna Lahnasalo.

Suurjuhlilla voi nimittäin paitsi esiintyä, katsella ja kuunnella, myös osallistua jos jonkinlaisiin työpajoihin. Viikossa ehtii esimerkiksi opetella uimataidon ja kirjoittaa oman kalevalamittaisen runon ja rakentaa pienen kilpa-auton ja lavastaa teatteriesityksen ja... Vaihtoehtoja on kymmenittäin.

Viikossa vuoden kerhotunnit

Jo yli viidenkymmenen vuoden ajan järjestetyt Koulun Suurjuhlat ovat koulujen kerhotoiminnan kavalkadi. Tarkoituksena on tuoda esiin parasta antia koulujen tarjoamasta monipuolisesta harrastus- ja kulttuuritoiminnasta.

- Täällä Turussa tämä ajatus on kyllä hämärtynyt. Meillä on ollut kerhotoimintaa tasan nolla tuntia, kun kaupunki ei pysty enempää järjestämään, Lahnasalo sanoo.

Kreivilän oppilaat aikovatkin ottaa Oulussa vahingon takaisin ja nauttia viikossa koko vuoden kerhotunnit.

- Ilmakiväärillä mennään ampumaan ja sählyä pelaamaan.. Ja uimahyppyjä hyppimään, luettelevat Sami Sajo ja Morris Tamm.

Kumpikin uskoo, että edessä on varmasti hauska viikko: vapaata koulusta, vapaata läksyistä, vapaata vanhemmista ja ärsyttävistä sisaruksista. Äitiä ei takuulla tule ikävä - ja jos tuleekin, niin onneksi on puhelin.

Uusi ystävä Äkäslompolosta?

Oulun-reissun eteen on Kreivilässä paiskittu kovasti töitä.

- Edellisen kerran Koulun kerhokeskus maksoi kaiken, nyt ei senttiäkään, opettaja Lahnasalo selittää.

Rahaa on kerätty järjestämällä diskoja ja pitämällä puffettia vanhempainilloissa. 500 euroa kilahti matkakassaan, kun oppilaat myivät koristeltuja kananmunia pääsiäisen alla.

Muutama sponsorikin matkalla on, mutta silti jokaiselle osanottajalle jää itse maksettavaa 50 euroa.

Lahnasalo uskoo kuitenkin matkan olevan sijoituksen väärti.

- Siellä voi saada uuden ystävän vaikka Äkäslompolosta, kun suurin osa porukasta on Pohjois-Suomesta, ope kiusoittelee oppilaita.

Vitos-kutosten oma opettaja, matkalle toiseksi valvojaksi lähtevä Mikko Liukka puolestaan kehuu oppilaitaan ryhmäksi, jonka kanssa haluaakin lähteä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Nämä osaavat käyttäytyä ja ovat aika rauhallisia, mutta myös hirveän omatoimisia, pystyvät itse tekemään paljon asioita. Se on tärkeä asia tällaisella reissulla, ettei ole heti sormi suussa, jos ei ole ope vieressä.

TS/Riitta Salmi<br />- Jokainen osanottaja vie Ouluun tällaisen huovutetun kiven. Niistä kootaan sinne tunturi, Sami Sajo (vas.) ja Morris Tamm selittävät.
TS/Riitta Salmi
- Jokainen osanottaja vie Ouluun tällaisen huovutetun kiven. Niistä kootaan sinne tunturi, Sami Sajo (vas.) ja Morris Tamm selittävät.