Ringo Starrista supersankari
The Beatlesin rumpalina maailmanmaineeseen jo yli 40 vuotta sitten kohonnut Ringo Starr tekee uuden aluevaltauksen. Ringo alkaa seikkailla sankarimaisena animaatiohahmona.
Ensin supervoimat omaavan rumpalin seikkailuista julkaistaan 60 tai 90 minuuttia pitkä dvd, mutta myöhemmin Super-Ringo on tarkoitus ujuttaa niin tv-sarjaksi kuin valkokankaan sankariksikin.
Ringo Starr luovuttaa animaatiohahmolleen äänensä. Vuosien 1965-1967 tv:n animaatiosarjassa The Beatles Ringona puhui Lance Percival , vuonna 1968 piirroselokuvassa Yellow Submarine puolestaan Paul Angelis . On Ringo itsekin toki päässyt "ringoa" puhumaan. Näin tapahtui Simpsonit-jaksossa vuonna 1991.
Ringo Starr osallistuu myös supersankari Ringosta kertovan animaation musiikin luomiseen.
- Olen ollut työstämässä uutta levyä, joten minulla on nyt paljon ideoita, ex-Beatle luonnehtii tulevaa soundtrackia.