Viihde

Entinen painija
riehui kauppaliikkeessä

Amerikkalaismieheltä paloivat totaalisesti käämit, vaikka hän langattomien puhelimien liikkeessä sattui olemaankin. Oikeus palkitsi ex-painija Jason Peralan 60 vuorokauden sellituomiolla.

Jason Perala, jonka suonissa saattaa nimen perusteella hyvinkin virrata suomalaista verta, hermostui kännykkäkaupassa saamastaan huonosta palvelusta. Tai siis ainakin Peralan mielestä palvelu oli huonoa.

Vaikka Peralan, 22, piti kertomansa mukaan vain karjua liikkeen työntekijöille, hän päätyi viskomaan kännyköitä pitkin seiniä. Liikkeessä säikähdettiin Peralan raivokohtausta niin paljon, että työntekijät juoksivat toimistoon karkuun jättäen Peralan liikkeen puolelle tekemään tuhojaan.

- Olen hyvin pahoillani. Minun täytynee hieman muuttaa käytöstapojani, Perala totesi Fox News Channelin internetsivun mukaan nolona tuomion saatuaan. Sellireissun lisäksi Peralalle lätkäistiin sakkoja lähes tuhannen euron edestä.