Mathildedalin ruukki henkii taas elämää

TS/Päivi Palm<br />Tuula Gustafssonin ruukkiurakka alkoi vanhasta muuntajasta, johon tulee kyläläisten kohtauspaikka.
TS/Päivi Palm
Tuula Gustafssonin ruukkiurakka alkoi vanhasta muuntajasta, johon tulee kyläläisten kohtauspaikka.

Päivi Palm

Perniön Mathildedal elää vahvaa kasvun ja kehityksen aikaa. Ympäri kylää rakennetaan uusia loma-asuntoja ja vanhan ruukin rakennusten kunnostyöt ovat vauhdissa.

- Tämä urakka vie todellakin vuosikausia, sillä korjattavaa on paljon. Tärkeintä on, että olemme päässeet hyvään alkuun, sanoo Tuula Gustafsson , joka osti ruukin rakennukset loppuelämänsä toimintaprojektiksi.

Vanhaan muuntajaan rakentuu kyläkonttori, joka on tarkoitettu asukkaiden olohuoneeksi ja kohtaamispaikaksi.

- Tänne voi poiketa juomaan kahvia ja lukemaan lehtiä, sanoo Tuula Gustafsson, joka sisustaa myös oman toimistonsa muuntajan yläkertaan.

Hän aikoo kehittää ruukista Fiskars-henkisen käsityöläisten ja taiteilijoiden yhteisön. Vanhoja esineitä myyvä liike, huonekalujen entistäjä ja koristelaattojen tekijä ovat jo löytäneet työtilansa vanhoista rakennuksista.

Ruukkialueella on kuusi 1700-luvulta peräisin olevaa rakennusta, joten tilaa on riittämiin.

Tuula Gustafsson suunnittelee vanhoihin rakennuksiin myös kylän elämästä kertovaa museota ja jyhkeää juhlasalia.

- Haluan myös haastatella vanhoja ruukin työntekijöitä, joita vielä on hengissä. Heidän muistonsa olisi syytä saada viimeistään nyt talteen.

Vuonolaivasta saa yösijan

Mathildedal sai myös uutta, kipeästi kaivattua majoitustilaa, kun yrittäjä Hannu Haaralan laivahotelli avautui. Kun alus on täysin kunnostettu, sen hyteissä on tilaa 50 yöpyjälle.

- Nyt avasimme laivan vasta osittain, sillä kunnostustyö saadaan valmiiksi vasta kesä-heinäkuun vaihteessa. Aiomme käydä koko aluksen perusteellisesti läpi, sanoo Hannu Haarala.

Töitä laivalla on paiskittu pyhät arjet vuodenvaihteesta lähtien.

Vuonna 1950 valmistunut alus liikennöi alunperin Norjassa vuonoliikenteessä. Perniöön se rantautui viime vuoden loppupuolella.

Hannu Haarala isännöi myös laiturin toisella puolella kelluvaa ravintolalaivaa.

Ranta halutaan vireäksi

Haarala aikoo järjestää kesällä viikonvaihteissa konsertteja, ja ruukin muuntajan vetonaulana on ympäristötaiteen näyttely.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.