Lukala pelasti
ja lahjoitti

TS/Riitta Salmi<br />Kuningas Lear vuodelta 1972, esittelee Juha Lukala lahjoitustaan.
TS/Riitta Salmi
Kuningas Lear vuodelta 1972, esittelee Juha Lukala lahjoitustaan.

ESKO KÄRKKÄINEN

Lavastaja Juha Lukala on tehnyt ansiokkaan työn tallentamalla Turun kaupunginteatterissa tekemänsä lavastustyöt tutkijoiden käyttöön.

Yli 40 vuotta kestäneen uransa aikana Lukala ehti tehdä teatterille yli 180 lavastusta. Kun kaupunginteatteri ei osoittanut kiinnostusta kuvatallenteisiin, Lukala lahjoitti ne tukijalleen Turun Teatterikerhon säätiölle.

Säätiön puheenjohtaja Aulis Ruostepuro pitää Lukalan tallennetta ainutlaatuisena.

- Historian ja tutkimuksen kannalta se on korvaamaton, koska siinä esittäytyy selvä teatterintekemisen aikakausi, Ruostepuro sanoo.

Lahjoitus osuu sopivasti yhteen työn alla olevan teatteritutkimuksen kanssa. Tutkimus käsittelee turkulaista taetterielämää 1960-luvun alkupuolelta lähtien ja aloitteen sille teki Turun Teatterikerhon säätiö. Tutkimuksen kirjoittajakuntaan kuuluu Turun yliopiston kulttuurihistorian ja Suomen historian tutkijoita professori Kari Immosen johdolla.

Lukalankin kautta tutkijat voivat nyt halutessaan päästä suomalaisen teatterin ja modernin skenografian murros- ja kultakauteen. Tutkimus julkaistaan syksyllä 2006 kaupunginteatterin 60-vuotisjuhlakirjana.

Lukala on ottanut uransa aikana yli10 000 kuvaa, työprosessin materiaalia.

- Ne eivät ole teatterin mainoskuvia, joissa tavallisesti kuvaan pääsee yhdestä kahteen näyttelijää. Kuvat on otettu harjoitustilanteissa, joissa asiat ovat kesken ja joissa vielä tutkitaan eri vaihtoehtoja. Juuri tällaiset kuvat ovat niitä, jotka aina häviävät, Lukala tietää.

Lukala tuntee teatterinsa. Turun Piirustuskoulun jälkeen hän pääsi ensin sen lavastajaoppilaaksi. Vuonna 1963 hänestä tuli lavasta ja vuonna 1977 päälavastaja.

Onnellista aikaa Lukalalle olivat ohjaajien Ralf Långbackan ja Kalle Holmbergin kaudet. Kun Lukala esittelee DVD-tekniikkaan perustuvia kuvia, Esko Salminen , Kapo Manto , Heikki Kinnunen ja Risto Saanila nousevat lähes livenä Turun kaupunginteatterin lavasteisiin.

Tänään Lukala on pettynyt.

- Se teatteri, johon menin töihin, oli arvostettu kaupungin ylläpitämä taidelaitos. Nyt sen arvostus on vähentynyt. Koen jääneeni eläkkeelle tuotantolaitoksesta.

TS/Juha Lukala<br />Kuva julistetta varten: Kapo Manto Learina.
TS/Juha Lukala
Kuva julistetta varten: Kapo Manto Learina.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.