Dennis toi vihreät pizzat Turkuun

TS/Jari Laurikko<br />- Varmaan miljoonalle ihmiselle olen tehnyt näitä aikoinaan, 60 vuotta täyttävä ravintoloitsija Dennis Rafkin sanoo.
TS/Jari Laurikko
- Varmaan miljoonalle ihmiselle olen tehnyt näitä aikoinaan, 60 vuotta täyttävä ravintoloitsija Dennis Rafkin sanoo.

Dennis Rafkin on tehnyt Turussa pioneerityötä. Parhaiten hänet tunnetaan pizzakeisarina, joka perusti kaupunkiin ensimmäisen pizzerian.

- Toin tänne ensimmäisenä myös ravintolalaivan, Le Piraten ja rokkiravintolan, Down Townin, Rafkin kehaisee.

Vihreät pizzat hän vannoo tuoneensa ensimmäisenä koko Suomeen. Vihreät pizzat?

- Olin matkalla Kaliforniassa ja ihmettelin, mitä ihmeen vihreää he olivat laittaneet pizzojen päälle. Menin kysymään, ja pestoa se oli. Seuraavalla viikolla meillä oli listoilla oma pestopizza, Rafkin kertaa tyytyväisenä.

Myös rucola-salaatti päätyi turkulaisen pizzan päälle matkatuliaisena.

- Roomassa ihmettelin, mitä ihmeen heinää ihmiset söivät pizzan päällä. Se oli rucolaa, italialaista voikukanlehteä. Nyt meillä on monta pizzaa, johon pannaan rucolaa päälle.

Jälkiruokapizzasta piti tulla seuraava trendi. Idean Rafkin kaappasi Yhdysvalloista, mutta kokeilu loppui lyhyeen.

- Pohjan päälle levitetään hunajaa ja laitetaan erilaisia hedelmiä ja mozzarellaa. Suomalaiset eivät olleet valmiita ottamaan sitä vastaan, hän selittää.

Rafkin muutti työn takia Turkuun vuonna 1968. Hän tuli vetämään Naantalin Wienerleipomoa ja leipomoalan tukkuliike Condite Oy:tä. Mies matkusteli makujen perässä paljon ympäri Eurooppaa.

- Pizzerioita alkoi silloin tulla Saksaan, Tanskaan ja Ruotsiin. Siitä sain idiksen. Halusin perustaa Turkuun oman pizzerian, Rafkin muistelee.

Kun pizzeria Dennis avattiin vappuna 1975 Linnankadulle, Rafkin oli oppipoika pizzabisneksessä. Avajaispäivänä ovet piti panna säppiin etuajassa, kun taikinat ja kastikkeet loppuivat kesken. Sittemmin toiminta on ammattimaistunut ja laajentunut. Länsikeskukseen ja Helsinkiin on avattu ravintolat, ja Kaarinassa toimii pizzatehdas.

Paljon vanhaakin on säilynyt. Pizzat tehdään yhä samalla reseptillä kuin kolme vuosikymmentä sitten. Ohje on Rafkinin kehittelemä, ruotsalais-amerikkalainen ristisiitos, mutta suomalaiseen makuun sovitettu. - Mottoni on vähän pohjaa ja paljon täytettä.

Pizzamies, jolla on vierasperäinen nimi, yhdistetään Turussa helposti Italiaan. Mutta muita kytköksiä pizzan synnyinseuduille Rafkinilla ei ole kuin ruoka - ja temperamentti. Sukujuuret ovat idässä: esivanhemmat olivat Venäjän juutalaisia. Rafkin itse kävi syntymässä Ruotsissa, sota-ajalle tyypillisesti.

Temperamentti pääsee valloilleen, kun Rafkin alkaa puhua politiikkaa.

- Keskikaupungilla ei mene hyvin. Liikehuoneistot ammottavat Turussa tyhjyyttään, ja kaupunki on arki-iltaisin autio. Toriparkki pitäisi saada aikaa todella nopeasti, hän jyrisee ja perää päättäjiltä yrittäjäystävällisyyttä.

Rafkin on merkkipäivänä matkoilla. Hän toivoo mahdolliset muistamiset HC Denniksen juniorien tilille: 228418-136443.

MARJA SALEVA

TS/Jari Laurikko<br />- Varmaan miljoonalle ihmiselle olen tehnyt näitä aikoinaan, 60 vuotta täyttävä ravintoloitsija Dennis Rafkin sanoo.
TS/Jari Laurikko
- Varmaan miljoonalle ihmiselle olen tehnyt näitä aikoinaan, 60 vuotta täyttävä ravintoloitsija Dennis Rafkin sanoo.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.