Porissa mennään
vielä kerran Torpalle

JARI RANTANEN

Torppana tunnetun Porin työväentalon suojissa ehdittiin järjestää ja nähdä kahdeksan vuosikymmenen aikana monenlaista tapahtumaa.

Mitä kaikkea, siihen antaa vastauksia Satakunnan museoon pystytetty Torpalle -näyttely. Porin työväenyhdistys rakennutti työväentalonsa 1893. Komea rakennus purettiin kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin.

Porilaisille työväentalo oli Torppa. Samalla nimellä oma työväentalo tunnettiin monella muullakin paikkakunnalla. Torpalle -näyttelyn koonneen museonjohtaja Leena Sammallahden mukaan työväentalon nimeäminen torpaksi oli Suomessa yleinen perinne 1800-luvun lopulta sotien jälkeiseen aikaan asti.

Porin Torppa tarjosi suojan monenlaiselle yhdistyksen oman väen harrastustoiminnalle, palveli suosittuna juhlasalina ja kokoontumispaikkana ja oli porilaisnuorten suosituin tanssipaikka, joka tunnettiin koko maakunnassa.

Työväenyhdistyksen näyttämöharrastukset alkoivat heti yhdistyksen ensimmäisenä toimintavuonna, ja samaan aikaan perustettiin työväenyhdistyksen torvisoittokunta. Nais- ja mieskuorot ja Porin työväen soittokunta toimivat edelleen, ja puuvillatehtaan työläisten 1907 perustama voimistelu- ja urheiluseura Pyrintö voi viettää pian jo satavuotisjuhliaan.

Torpan iltamissa tanssittiin alusta alkaen, mutta sotavuosien jälkeen, kun huvikielto kumottiin, Torpasta tuli tunnettujen orkesterien myötävaikutuksella kautta maakunnan tunnettu tanssipaikka.

Työväentalo oli luonnollisesti myös poliittisen toiminnan ja ammattiyhdistysliikkeen tärkein kokous- ja juhlapaikka. Alkuperäisiin tiloihin kuuluivat myös ravintola ja biljardihuone.

Torpalle -näyttely on eläkkeelle jäävän museonjohtajan, filosofian tohtori Leena Sammallahden jäähyväisnäyttely. Näyttely pyrkii kertomaan tekstein, kuvin ja esinein siitä, mitä kaikkea työväentalossa on tehty ja tapahtunut.

Torpalle -näyttely Porissa Satakunnan museon Salissa, Hallituskatu 11, 4:nteen huhtikuuta asti.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.