Talous

Yt-neuvottelut ohi: Posti vähentää lähes 700 työpaikkaa

Lehtikuva/ Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva/ Antti Aimo-Koivisto

Postista häviää päättyneiden yt-neuvottelujen seurauksena 682 työpaikkaa, josta irtisanottavia vakituisia työntekijöitä on enintään 181. Osa-aikaistamisia tulee 198.

Alun perin vähennystarve oli enintään 860 henkeä. Irtisanottavien määrän pieneneminen alkuperäisestä johtuu Postin mukaan muun muassa erilaisista vapaaehtoisista järjestelyistä ja eläkejärjestelyistä.

– Välttämättömät muutokset voidaan toteuttaa huomattavasti aiottua vähäisemmillä irtisanomisilla, mihin olemme erittäin tyytyväisiä, kertoo Postin henkilöstöjohtaja Jaana Jokinen.

Postin mukaan yhtiö osallistuu aktiivisesti henkilöstön tukemiseen postialan murrostilanteessa. Kaikilla irtisanottavilla on käytössään Uusi polku -tukiohjelma, joka tarjoaa valmennusta ja tukea työnhakuun, uudelleenkouluttautumiseen tai yrittäjäksi ryhtymiseen.

Posti perustelee työpaikkojen vähentämistä posti- ja viestintäalan rajulla rakennemuutoksella.

Vuonna 2015 jakelumäärän lasku vähensi Postin mukaan liikevaihtoa noin 75 miljoonaa euroa, ja tänä vuonna liikevaihdon menetyksen arvioidaan olevan samaa luokkaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yt-neuvottelut jatkuvat edelleen Kaakkois-Suomessa. Vähennystarve on enintään 95 vakituista työntekijää. Kaakkois-Suomessa testataan uutta lajitteluteknologiaa.

”Surkeata henkilöstöpolitiikkaa”

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU huomauttaa, että vapaaehtoisia irtisanoutumisia on peräti yli 400. PAU pitää irtisanoutuneiden suurta määrää osoituksena Postin surkeasta henkilöstöpolitiikasta.

PAU:n mukaan työntekijöitä ei ole arvostettu vuosiin, asiakkaista ei välitetä, lakisääteinen jakeluvelvoite ei täyty ja postinjakelun annetaan rapautua. Sen mukaan postit myöhästelevät kymmeniltä tuhansilta postinsaajatalouksilta ja yrityksiltä viikoittain

– Olemme todella huolissamme Postin palveluiden toteutumisesta jatkossa. Näkemyksemme mukaan postit eivät tule jatkossakaan jaettua normaalisti joka päivä, sanoo pääluottamusmies Juha Torvinen.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (10)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Posti oman edun asialla
No Comments
Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen tienasi viime vuonna tehtävässään 579 000 euroa, kertoo Postin uusi vuosikertomus.

Tämä on reilut 2 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
olli
Huijarihallitus
Juha Sipilä ja Anne Berner, Luxemburgin kautta verottajalle kuuluvat miljoonat eurot kätkeneet ja pesseet ministerit ovat viimeistelemässä yhteiskunnan omistaman Postin myyntiä yksityisille suursijoittajille kuten kävi sähkönjakeluverkoston "lahjoituksen" Carunalle.

Nyt ihmiset joutuvat huijareiden omistaman yksityismonopolin rosvouksen kohteeksi valtavien hinnannousujen kera.Kun halpatyövoimaa suomeen järjestäneen hallituksen Pääministeri Juha Sipilä kertoi markkinoilla olevan vielä valtavasti löysää rahaa,niin tarkoitti yhteiskunnan omistamia kannattavia yrityksiä kuten Postia,VR:ää ja niin edelleen.

Ainoa löysä on Sipilän aivotoiminta ja röyhkeys.Nyt Paavo Väyrynen,isänmaallisten tukijoukkojen keräys ja Itsenäisyyden palauttaminen,ennenkuin tämä Isänmaanpetoksellinen Hallitus on myynnyt kaikki yhteiskunnan omistamat yritykset.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
PML
Vast. No Comments
Eihän nämä säästöt tietenkään koskaan koske JOHTOPORRASTA...✌🏼

Näin on.
Kohta ei posti kulje, kun ei ole jakelijoita.
Postihan ei ole tappiollinen yritys ollut koskaan, vaikka Posti itse yrittää sellaista mielikuvaa välittää kaikille. Postin ongelma on sen johto, joka ei lainkaan ole ansainnut tähtitieteellistä palkkaansa tai erorahaansa. He ovat hassanneet voitot milloin minnekin ja tehneet tyhmiä ratkaisuja toinen toisen perään. Posti on nyt sellaisessa tilanteessa, että heidän on alettava vaatimaan heidän velvollisuuksiensa alentamista, koska he eivät enää pysty nykyisistä suoriutumaan.
Seuraavaksi kuulemme vaatimuksia siitä, että postin kulku tapahtuisi vain esim ma-ke ja to päivinä. Jos joku on tyhmää, niin se että antaa jakelijoille potkuja ja pyrkii alentamaan heidän etujaan. Postilla ei ole lainkaan ymmärrystä siitä, ettei heidän tarjoama työ jakelussa ei ole nykyvaatimuksin kovinkaan houkuttelevaa ja se vaatii hyvää terveyttä. Postin tilanne on pian se sama kuin ilmaisjakelupuolelle kävi, kun sitä tehostettiin, ettei tunnollista työvoimaa ole saatavilla tarpeeksi ja postin kulku kärsii tuntuvasti. Postin johdolle on sekin kovin epäselvää, että vaikka postin määrä laskisi, niin jakeluun kuluva aika ja vaiva ei laske läheskään samassa suhteessa. Se ei laske juuri olleenkaan, koska reitti on kuitenkin läpikäytävä.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vaan näin
Ei se ihan näin ole..
Korjataanpa ylläolevaa..
Postitoiminta on AINA ollut hyvää liikevoittoa tekevä osa yhtiötä, mutta konserni on tehnyt myös tappiota; 2011 operatiivinen liiketulos -5,9m€, rahoituserien ja verojen jälkeen -30,7m€.

Viime vuonna konserninetto 55,9m€ joista kiinteistömyyntivoittoja 44,2m€.Varsinainen toiminnallinen tulos pyöreesti 12m€ vaikka Postipalvelut segmentti tekikin 57,3 miljoonan nettotuloksen näiden YT:den alla....
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää