Talous

Outotec aloittaa yt-neuvottelut – vaarassa 160 työpaikkaa

 Outotecin toimitusjohtaja Pertti Korhonen Helsingissä 29. lokakuuta 2015. Lehtikuva/ Markku Ulander

Kaivosteknologiayhtiö Outotec aloittaa yt-neuvottelut, joiden mahdollinen vähennystarve Suomessa on jopa 160 henkeä.

Outotec työllistää Suomessa 1 350 ihmistä. Irtisanomisten lisäksi yhtiö jättää uusimatta määräaikaisia työsopimuksia ja saattaa lomauttaa työntekijöitä. Irtisanomisten vaikutukset eri toimipaikkoihin selviävät tammikuun 2016 puoliväliin mennessä.

– Kaivos- ja metalliteollisuuden markkinatilanne on edelleen heikentynyt viime kuukausina. Tämän vuoksi meidän on välttämätöntä sopeuttaa toimintaamme ja parantaa kustannusrakennettamme, Outotecin toimitusjohtaja Pertti Korhonen perustelee yhtiön tiedotteessa.

Yhtiö tavoittelee maailmanlaajuisella säästöohjelmallaan 70 miljoonan euron säästöjä. Se tarkoittaa korkeintaan 650 työntekijän irtisanomista.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (3)

Vanhimmat ensin
Vastaa
Elon Vena
Niinpä...
Oisko jonkin verran vanhaa painolastia valtionyhtiö Outokummun ajoilta edelleen. Joskus tallusti vastaan eräs paremmin metsästyshommistaan tunnettu joka oli aikoinaan tulosyksikön päällikkönä Outokummussa, näytti palkanmaksajana olevan Outotec. Eläkeiässä jo, sanoisin. Ehkä ne saneeraa sitä samalla viisiin kuin Outokumpuakin, ensin pois ne jotka tekee ja jää ne jotka ei tee. Sitten johtaja vaihtuu ja käsienlevittely jatkuu kunnes joku dansk rahastoyhtiö ostaa koko roskan ja pistää lihoiksi. On niillä silti jotain plakkarissa, luulisin.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Nappari
Outo kosketus...
Mielenkiintoista. Tällä hetkellä nuo outotechiläiset ovat huippuammattilaisia, jotka uupumatta hankkivat elantonsa, maksavat veronsa ja tuottavat Suomelle vientituloja. Vuoden kuluttua osa heistä on yhtäkkiä muuttunut laiskoiksi, työhaluttomiksi, muiden kustannuksilla makoileviksi juopoiksi. Kummallinen muodonmuutos tapahtuu.... Ihmeitten aika ei ole ohi!
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Hessu
Olettamuksia
Nykypäivänä hyvin voittoa tuottavat pörssiyhtiöt perustavat leikkauksensa ja irtisanomisensa oletuksiin, eivät siis todelliseen markkinatilanteeseen. Ekonomistit ennustavat tulevaisuutta niin kuin ennustajaeukot aikoinaan. Näiden perusteella tehdään johtopäätöksiä ja ylireagoidaan. Toisin sanoen "tehostetaan" toimintaa. Minun käsitykseni työn tehostamisesta on kapasiteetin ja investointien lisääminen, eikä päinvastoin.