Talous

Suomi ei houkuttele ulkomaalaisia sijoittajia ja asiantuntijoita

Lehtikuva/ Pekka Sakki
Lehtikuva/ Pekka Sakki

Suomen maahanmuuttopolitiikka ei aktiivisesti edistä Euroopan unionin ulkopuolelta tulevien investoijien ja korkeasti koulutettujen saamista Suomeen. Tiedot käyvät ilmi Euroopan muuttoliikeverkoston (EMN) julkaisemista raporteista. Raporttien mukaan Suomessa ei ole tarpeeksi suunnitelmia, jotka tähtäävät korkeasti koulutettujen houkutteluun EU:n ulkopuolelta.

– Aihepiiri on Suomen osalta verrattain uusi. Varsinaisia kansallisen tason ohjelmia, jotka tähtäävät korkeasti koulutettujen osaajien houkuttelemiseen kolmansista maista, ei vielä ole olemassa, kertoo ylitarkastaja Rafael Bärlund EMN:stä.

Bärlund kuitenkin lisää, että Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -suunnitelmassa ja sen perusteella tehdyssä toimenpideohjelmassa on mainintoja kolmansista maista tulevista korkeasti koulutetuista maahanmuuttajista.

Monet myös kokevat, että Suomen oleskelulupajärjestelmä on liian monimutkainen. Houkuttelevuutta vähentää lisäksi Suomen vaikea työllisyystilanne.

– Korkeasti koulutetut osaajat ja sijoittajat voisivat kuitenkin luoda innovaatioita ja vauhdittaa talouttamme, Bärlund sanoo.

Työperusteinen maahanmuutto EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta Suomeen on suhteellisen vähäistä. Ensimmäisiä oleskelulupia myönnettiin työnteon ja elinkeinonharjoittamisen perusteella vuonna 2013 noin 4 940 ja viime vuonna noin 5 000. Työperusteisista oleskeluluvista 30 prosenttia myönnetään korkeasti koulutetuille.

Tämän lisäksi viisumilla ja viisumivapauden puitteissa Suomeen tuli toissa vuonna arviolta noin 16 000 työntekijää pääasiassa kausityöhön. EU-alueelta tulevan työvoiman määrän arvioidaan olleen samana vuonna noin 50 000. Suurin osa tulee Virosta.

TS–STT

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (15)

Vanhimmat ensin
Vastaa
korpilaki
verotus kuriin
ilmainen ratkaisu on tässä jonka eduskunta ja sipilä voi vapaasti ottaa käyttöön.
-verotus uudistetaan ja yrityksille luodaan matalan verotuksen tukialueet suomen syrjäseuduille siten että esim. ensimmäinen vuosi on verovapaa. verovapauden saa mikäli työllistää xx määrän ihmisiä ja toiminta on oikeasti ko. paikkakunnalla. itse yrittäjä saa nostaa verovapaasti samaa summaa vastaavan määrän palkkaa jonka maksaa työntekijöilleen eli alinta palkkaa vastaava summa. yritykset voisi saada takaisin suomeen maailmalta.
- ylityölisien leikkaukset kompensoidaan veronalennuksin siten että työntekijälle jää sama käteen kuin ennenkin. näin turvataan ostovoima. valtio saa sitten omansa kun työpaikat lisääntyy
- yritysten lippulappu-häsläämistä tulee helpottaa siten että tositteita ei tarvita vaan kaikki tiedot luetaan tiliotteelta. ei mapituksia ja kopiointeja yms. alviluokka näkyy tiliotteesta kun tieto mitä on ostettu on siinä. tilitoimistomaksut alenee ja helpottuu.

- kokonaisvero sellaiseksi että jokainen maksaa sen "mielellään" eikä koe sitä riistoksi kuin nyt. jos joku tekee sitten vielä kuutamokeikkaa niin tehköön. saa valtio siinäkin kuitenkin omansa rahan kiertäessä tarvikkeissa ja muissa kulutuksissa. turha valvontakoneisto ja sen ylläpito jää pois.

- turha veron korotuspolitiikka, kaikkea korjataan "haittaveroilla" kuriin. se kohdistuu aina pienituloisiin. esim jos portugalin eläkkeet laitetaan verolle niin rikas eliitti siirtää toimintonsa toiseen maahan ja se tavan reumaeläkeläinen on sijaiskärsijä ja maksaa koko lystin. se mitä haetaan harvoin toteutuu missään "solidaarisuuveroissa" kun osaamista on ja rahaa vaihtaa maisemaa niin henkilökohtaisesti kuin yrityksenäkin.

Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Samoilla linjoilla
Vast: verotus kuriin
Näkeehän sen jo tietokonepeleistä, miten kannattaa rakentaa yhteiskuntaa. SimiCityssä kun rakennnat tiet, tontit, vedet, sähköt jne. ei kukaan vaivaudu paikalle. Mutta kun lopetat verotuksen, avot, paikalla on tuhansia yrittäjiä. Eikö mene kaaliin, että jokainen haluaa menestyä ja jos yhteiskunta ei anna sille mahdollisuuksia, niin yhteiskunta ei kiinnosta?

Yhteiskunnan pitää TAATA infrastruktuuri (kasvamiseen) ja kohtuullinen verotus (aluksi jopa nollaverotus kasvamiseen) tai Viron yritysveromalli, joka antaa verovapauden yritysten investointeihin, eli kasvamiseen (kasvamiseen!)

Onhan se nyt käsittämätöntä, että ei tajuta, että tuloja ei voi tulla, jos ei ole työtä ja yrityksiä eli kasvamista!
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
ei saa ilkeillä
sisäinen devalvaatio on OK
Tuo on vihapuhetta koko kansaa kohtaan. Nyt mepit vastalause ja parjaajat pyytämään anteeksi ettei tarvitse oikeuteen mennä oikeutta saadakseen. On näitä sanojia tuomittu pienemmästäkin vihapuheesta.
Nyt SSS-koplalta selvitys ja tilasto näkyviin, ettei tuo syytös voi pitää paikkaansa. Eihän meillä kuin vähän viilataan palkkoja alaspäin jotta kilpailukykyloikka onnistuu. Eikä eliitti ole koskaan kuullutkaan, että joku voisi joutua tekemään työtä alle 3000€/kk. Pressakin voisi jyrähtää tuollaista mustamaalausta vastaan.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Ei laatu vaan määrä
Uusi Nokia
Kuka korkeasti koulutettu todellinen osaaja haluaisi tänne matalapalkkaiseen tappoverotuksen maahan räntäsadetta kiroamaan?

Investoijat eivät taas investoi huonon, tempoilevan arvaamattoman lainsäädäntömme vuoksi. Korkeasti koulutettuja osaajiamme he kyllä haluavat, sinne heille, ulkomaille.

Omat päättäjämme satsaavatkin nykyään määrään, ei laatuun, mitä tulee ulkomailta tulevaan työvoimaan, joka tulee siis paikkaamaan sitä alati nurkan takana väijyvää työvoimapulaa.

Matkan varrella Saksa ja moni muu maa ottavat esim. "turvapaikanhakijoista" parhaat päältä, kuten esim. syyrialaiset, joilla sentään on jonkinlaista koulutusta.

Meille jäävät sitten loppuelämänsä ajaksi ne, joista alle 15 % työllistyy elämänsä aikana mitenkään.

Me kustannamme esim. aivan turhaan ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden opintoja Suomessa, eivät he tänne jää. Ja kun opinnot ovat englanniksi, eikä kunnollista yhteyttä Suomeen synny, niin miksi jäisivät? Tekevät omaa etuansa ajatellen saman kuin "turvapaikanhakijatkin", ottavat ilmaiseksi annetusta hyödyn itselleen ja nauravat makeasti päälle.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
mauri
Vast: Uusi Nokia
Ei Saksa syyrialaisia valitse.Syyrialaiset valitsevat Saksan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lottovoitto Suomessa tuli ja meni
Vast: Uusi Nokia
Keski-eurooppaan on helppo lähteä, sinne on parin tunnin matka koneella. Koulutetun Suomalaisen on helppo saada töitä sieltä, koska omaa kielitaidon ja melko avoimen asenteen. Palkkakin on kaksinkertainen suomeen verrattuna, verot pienemmät, palvelut paremmat ja ihmiset mukavampia ja rennompia. En ymmärrä Suomeen jäämistä.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vastaa
Petetty
Hallitusten arvaamattomuus on maan tapa
Täytyisi olla hiukan hullu sen, joka lähtisi tähän maahan investoimaan. Lakkoherkkää ylipalkattua työvoimaa tarjolla ja ennen kaikkea toistaan seuraavat sellaiset hallitukset, joiden toiminta varsinkin verotuksen suhteen on täysin arvaamatonta. Nykyinenkin korosti hallitusohjelmassaan verotuksen ennakoitavuutta ja että Suomeen sijoittamista, yrittämistä ja riskinottamista tuetaan. Kenenkään ansiotulovero ei nousisi. Meni pari kuukautta, niin ilmoitettiinkin ns. solidaarisuusveron alarajan laskemisesta ja pääomatuloveron korottamisesta jälleen kerran. Niitä siis rankaistaan lisää, jotka tätä maata tosiasiallisesti ovat pystyssä pitäneet. Eli tervetuloa sijoittamaan Suomeen, mutta vain uhkarohkeat suoranaiset itsemurhakandidaatit.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Tsuko
Vast: Hallitusten arvaamattomuus on maan tapa
Suurin osahan suomalaistista ovat ihan he**etin tyhmiä. Kyllä tarvitaan paljon pakolaisia, että saadaan sivistys tässä maassa kuntoon.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Lisää