Toimihenkilöiden palkoista tulossa pitkä riita

Syksyn palkkaneuvottelut saattavat osoittautua odotettua vaikeammiksi. Kiistat etenkin yksityisen sektorin toimihenkilöiden työehtosopimuksista uhkaavat pitkittyä ja päätyä valtakunnansovittelijan toimistoon.

Ainakin kuusi ammattiliittoa pitää selvänä, ettei työnantajien ajama palkankorotustaso tule niiden osalta kysymykseen. Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n pyrkimys pitää korotukset metalliteollisuuden jo sopimalla 0,5 prosentin tasolla ei ay-liikkeen mukaan toteudu niillä aloilla, joilla menee hyvin.

Ne muistuttavat, että joillekin muille aloille on tänä vuonna tulossa yli kolme prosenttia.

Muun muassa rahoitus- ja tietotekniikan palvelualojen sopimukset olisi pitänyt saada valmiiksi syyskuussa, mutta mikään ei ole edistynyt.

Keskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava eivät aio suostua koordinoimaan palkkatasoa.

STTK:n puheenjohtajan Mikko Mäenpään (sd.) mukaan osapuolten välille ei ole löytynyt yhteistä säveltä myöskään työttömyysvakuutusmaksuista, palkansaajien ostovoimasta tai verotuksesta.