Ruotsin hallitus aikoo leikata tuloveroa

Ruotsin hallitus esittää tuloveroon 10 miljardin kruunun eli noin miljardin euron arvoista leikkausta. Veronalennuksen myötä suurimmalle osalle palkansaajista jäisi palkasta kuukausittain 200–250 kruunua eli 20–25 euroa enemmän käteen.

Ehdotus esitellään maan eduskunnalle ylihuomenna osana budjettiesitystä. Veronalennus on osa hallituksen ohjelmaa, jonka tarkoituksena on parantaa työllisyyttä veroleikkausten avulla. Leikkaus astuisi voimaan ensi vuoden alusta.

Vuonna 2006 valtaan noussut Fredrik Reinfeldtin hallitus on käynnistänyt useita toimenpiteitä kansalaisten työllistämiseksi. Silti Ruotsin työttömyysprosentti on vain noussut.

Vuonna 2006 elokuussa työttömyysprosentti oli 5,6. Nyt hallitus odottaa työttömyyden nousevan 8,8 prosenttiin tänä vuonna ja ensi vuonna 11,4 prosenttiin.