Operaattorit haluavat laskuttaa Netflixiä verkon käytöstä

Videotoistopalvelut ovat monikymmenkertaistaneet internetin datakuorman. Nyt palvelun tarjoajat halutaan maksamaan netin käytöstä.  TS/Jonny Holmén
Videotoistopalvelut ovat monikymmenkertaistaneet internetin datakuorman. Nyt palvelun tarjoajat halutaan maksamaan netin käytöstä. TS/Jonny Holmén

Verkko-operaattorit aikovat ryhtyä laskuttamaan netin käytöstä runsaasti datasiirtoa vaativien palvelujen tarjoajia.

Nykyisellään laskun saa vain kuluttaja, vieläpä molemmilta. Uudessa järjestelmässä käyttökuluja korvaisivat verkkoyhtiöille esimerkiksi elokuvia ja tv-sarjoja näyttävät yritykset kuten Netflix.

– Samalla kuitenkin myös taattaisiin Netflixille, että sen asiakkaat saavat elokuvansa teräväpiirtona. Molemmat hyötyisivät, teleyhtiö Dna:n toimitusjohtaja Jukka Leinonen sanoo.

Juridisesti tilanne on epäselvä. Kukaan ei vielä tiedä, olisiko laskuttaminen laillista.

Teleyhtiöt kautta maailman ovat ryhtyneet miettimään rahoituspohjaansa valtavasti kasvaneiden siirtomäärien takia. Netin kuorma moninkertaistuu yhä lyhyemmin välein ja on arvioiden mukaan 2018 jo 64 kertaa niin suuri kuin 2005.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa Netflix ja Youtube vievät puolet maan datasiirtokapasiteetista, Suomessakin jo kymmeniä prosentteja.

Videopalvelujen suosion vuoksi operaattorit ovat joutuneet laajentamaan ja uudistamaan verkkojaan paljon arvioitua aikaisemmin.

Niin sanottujen netin ohituskaistojen tarjoaminen kiellettiin Yhdysvalloissa pari viikkoa sitten.

Euroopassa asiaan otetaan kantaa puolentoista viikon päästä, kun EU:n komissio, ministerineuvosto ja parlamentti yrittävät löytää sopua asiasta.

Neuvotteleva virkamies Sini Wirén liikenne- ja viestintäministeriöstä uskoo, että muun verkkoliikenteen syrjäyttävä ohitusoikeus annettaneen ainakin terveyspalveluille. Myös kehitteillä olevien itse ajavien autojen dataliikenne ohittanee elokuvankatselun.

Jos palvelujen tarjoajia ryhdytään laskuttamaan verkon käytöstä, ne saattavat rakentaa omia. Muun muassa Google ja Facebook ovat aika ajoin väläyttäneet oman verkon rakentamista.

LUE KOKO JUTTU SUNNUNTAIN TURUN SANOMISTA TAI DIGILEHDESTÄ

TS

Kirjoita uusi viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Maksan siis kahdesti
Parempi olisi laskuttaa kuluttajaa siirretyn datan määrän mukaan. Laskuttamalla palvelun tuottajaa (esim Netflix), kustannus siirtyy myös suoraan kuluttajalle, mutta tavalla, jossa kuluttaja ei tiedä tarkkan mistä maksaa. Maksan siis verkon käytöstä kahdesti. Ehkä miettisin myös onko HD tarpeen juuri tätä filmiä katsoessani.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Maksan siis kahdesti
Datamäärän käytön ei pidä olla verkon laskutusperuste, koska käytetty määrä ei aiheuta kustannuksia verkkopalvelun tarjoajalle lainkaan. Ainoa määrällinen resurssi verkossa on yhteyden nopeus. Verkossa käytetty data ei aiheuta kustannuksia siinä missä esim. vesi tai sähkö, jossa ne pitää tuottaa.

Mm. yhdysvalloissa datacap-käytäntö on jo valmiiksi käytössä eikä se siellä oikeastaan mitenkään toimi. Se ei edes paranna verkon laatua, koska verkon käyttö saattaisi tukehtua huippuaikojen ulkopuolella.

Enneminkin kannattaisin sähköverkkoyhtiöiden lähestymistapaa (tiukasti säädelty monopoli) koko verkkobisnekseen jos nämä rahaa runsaasti puhelinbisneksien aikaan kuorineet yhtiöt eivät ole valmiita pienempiin marginaaleihin.

En näe oikein mitään tehokasta tapaa Netflixin tai Google erilliseen laskutukseen, itse asiassa Google on valmis asentamaan omia yhteyksiään Yhdysvalloissa sinne minnekä se saa niitä laittaa koska se on kyllästynyt perinteisten operaattoreiden toimintaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Maksan siis kahdesti
Eh:
Operaattorien verkossa on kaistanleveyttä vain rajallinen määrä. Kasvavien tiedonsiirtomäärien myötä lisää kapasiteettia on pakko rakentaa, jotta kaikkia asiakkaita pystytään palvelemaan sopimuksen mukaisesti. Tämä infran parannus tuottaa kustannuksia operaattoreille. Eikä infran ylläpitokaan ilmaista ole, vaan se vaatii (tietysti) sähköä ja jatkuvaa huoltoa. Samasta syystä sähkönsiirrostakin maksetaan.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Maksan siis kahdesti
Korjaus alkup. kommettiin: huippuaikoina, ei huippuaikojen ulkopuolella.

Kaistanleveyttä nimenomaan, eli nopeutta, ei kokonaistiedonsiirtomääriä. Verkkoa ei pahemmin kuormita se, jos joku yön ylitse lataa jotain tiedostoa, pilveen talletettuja tiedostoja, verkkokaupoista ostettuja videopelejä tai elokuvia. Ennemmin yhteyksien nopeuksissa voitaisiin painottaa mm. ilta-ajalle eri nopeutta.

Fakta on kuitenkin se, että verkkoyhtiöt tuottavat silti voittoa, mutta puhelimien yms. käytön vähentyessä yhä vähemmän. Mikäli pienempi voitto ei riitä ja investointeja ei haluta tehdä, kannattanee miettiä samanlaista järjestelyä mitä sähköverkkoyhtiöillä.

Sähköverkkoyhtiöt saavat alueellisen monopolin, joten kilpailusta ei tarvitse huolehtia. Toimintaa kuitenkin arvioidaan jatkuvasti, ja toiminnan laatu määrittää sen, kuinka suurta voittoa sähköverkkoyhtiö saa toiminnallaan ottaa. Tuotanto ja sähkönsiirto on eriytetty täysin sähkömarkkinoilla, sen sijaan sisällöntuotantoa ja kaistaa ei ole verkkotoiminnassa eriytetty.

Näiden palveluntarjoajien toiminnassa esiintyy jo valmiiksi eturistiriitoja, jos kilpailevan toimijan toiminnasta pystytään laskuttamaan ekstraa. Elisa, Sonera yms. tarjoavat jo nykyisin Netflixin ja Youtuben kanssa suoraan kilpailevia palveluita.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Maksan siis kahdesti
Ei verkon kustannukset laske sillä että dataa liikkuisi vähemmän, joten määrän mukaan laskutus ei ole mitään muuta kuin perusteetonta rahastusta.

Sähköverkossakin siirron laskutus kilowattituntien mukaan on suoraan sanottuna huijausta.

Edellä mainitut aiat tulisi laskuttaa kuukausimaksulla, eli maksetaan mahdollisuudesta käyttää tietty kapasiteetti.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Rahastusta
Aika törkeää rahastusta, ja jos menee läpi niin tavallinen kuluttaja sen maksaa laskussaan. Ja varmasti esim. youtuben käyttö kuluttaa kapasiteettia paljon enemmän, ja mihin vedettäisiin se raja että keneltä voi vielä nyhtää ylimääräistä....
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rahastusta
Kenen kuvittelet siitä Netflixin verkonkulutuksesta nyt sitten maksavan? Aivan oikein sen maksavat kaikki käyttäjät, myös ne jotka Netflixiä eivät käytä. Paljastanpa sinulle: Oli kustannus sitten mikä tahansa, sen maksavat aina asiakkaat jossain muodossa ja niin on myös tässä tapauksessa joten menee ihan oikein että Netflix maksaa ja siirtää kustannuksen palvelunsa käyttäjälle.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Rahastusta
Tosin kuten aina, tässäkin tapauksessa korotetut maksut menisivät suoraan yhtiön osakeomistajien taskuihin.

Eli on ihan turha olettaa että nuo operattorit alentaisivat hintojaan yhtään vaikka saisivatkin verkkomaksuja näiltä palveluntarjoajilta.

Samahan pätee täsmällisesti Suomen kauppaketjuihin, SOK ja Kesko ovat alentaneet kustannuksiaan todella paljon viimeisen 10 vuoden aikana eivätkä todellakaan ole siirtäneet sitä rahaa sen kummemmin halvempiin hintoihin kuin tuottajillekaan.

Ja aina kun tuottajahinta nousee, nousee kuluttajahintakin välittömästi, sen sijaan kun tuottajahinta laskee, kuluttajahinta ei todellakaan laske vaan odottaa taas seuraavaa 'pakottavaa' korotustaan jotta kauppiaille tulisi lisää voittoja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kannaettava hanke
Netflix ja monet muut videopalvelut tosiaan kuormittavat verkkoa suuresti. Noiden palvelun tarjoajat voisivat maksaa teleyhtiöille runsaan datan käytöstä. Koska melkoinen osa tuosta usein tyhjänpäiväiwsestä dataliikenteestä kulkee kapasiteetiltaan rajoitettujen kännykkäyhteyksien kautta, olisi hyödyllistä rajoittaa sitä. Maksullisuus lienee yksinkertaisin ja tehokkain tapa jättää kapasiteetista riittävä osa mm sähköpostiliikenteelle ja kohtuullisen vähän dataa käyttäville uutis- ja some-palveluille sekä pankki- ja terveyspalveluille.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kannaettava hanke
Internet on suunniteltu niin että mainitsemasi "kohtuullisen vähän dataa" käyttävät palvelut eivät kärsi pienestä kapasiteetista, katso "Intertubes".

Palveluntarjoajien olisi pitänyt ennakoida ja varautua videopalvelujen yleistämiseen,
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kannaettava hanke
Taas jotkut i*iootit kannattavat ylimääräisiä maksuja.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Kannaettava hanke
Höpöhöpö. Suurin osa Internet-liikenteestä kulkee valokuidussa. Mobiiliverkon kautta kulkee liikennettä ainoastaan osalle loppukäyttäjistä.

Internet-yhteyksissä (sekä kännykkäyhteyksissä) kapasiteetti on operaattorin palvelu ja tästä asiakas jo maksaakin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kauppa
Kuluttaja siis maksaa kaupan ovella kertaluonteisen kaupan käyttömaksun. Maksu on sitä suurempi mitä enemmän kärryyn kerätään tavaraa, koska kärry ja kaupan lattiat kuluvat.

Operaattorit tarjoavat tietyn bittiletkun kiinteään hintaan, lukee sopimuksessa. Miksi haluavat huonontaa sovittua hintaa yksipuolisesti?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Ahneudella ei ole rajaa
Ensin myydään kiinteähintainen yhteys, kun rahat ei riitä niitä haetaan muualta? Tämä ajatus sotii suoraan internetin avoimuuden ja tasapuolisuuden periaatetta vastaan. Tasapuolista laskutusta ei voi järjestää näin. Tämä johtaisi lopulta siihen, että ilmaiset videopalvelut yms. joudutaan lopettamaan. Toisaalta P2P tiedostonvaihdosta ja internet pelaamisesta on esimerkiksi vaikea laskuttaa. Jos rahat ei riitä ainut järkevä vaihtoehto on nostaa kuluttajien hintoja, esimerkiksi 50gb datasiirron jälkeen 0,2€ / gb.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
niinpäniin
Tämä on tätä operaattoreiden logiikkaa. Myydään ensin kuluttajille jopa gigaluokan verkkoja - mitä ei oikeasti kukaan mihinkään tarvitse. Yrittäjille taas samat verkot maksaa helpostikin 10 kertaa enemmän - ja nämä taas oikeasti moista tarvitsevat. Samat operaattorit kuitenkin on vuosikymmeniä vinkunu ja valittanut jos verkkoa ollaan johonkin käyttämässä. Eli hyvä kauppa on vain se, että ostetaan älyttömän iso kaista ja mihinkään sitä ei käytetä. Bisneslogiikan kannalta tietysti hyvä juttu. Asiakkaat eivät vain enää ole tyhmiä. Jos verkossa ei oikeasti ole sisältöä, ei sitä verkkoa myöskään tarvita. Operaattorit voisivat siis lopettaa jo sen vuosikymmeniä kestäneen vinkumisensa ja alkaa olla tyytyväinen asiantilaan. Heidän tuotteelleen on olemassa oikea tarve. Täytyy muistaa, että operaattorit itse ovat myös kilvan siirrelleet kaapeli-tv kuvansa kuitujen varaan (eli ihan samaa HD videokuvaa sielä satojen kanavien teholla kulkee mitä YouTubesta ja flixistäkin). Tämä sitten ei haittaa yhtään mitään vai?
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Miksi ihmeessä?
Sanoisin, että laajakaistaoperaattoreille ei ole muun kuin sähkönkulutuksen verran merkitystä sillä, minkä verran käyttäjät nettiä käyttävät. Ilmaa pitkin kulkevat yhteydet, kuten 3G ja 4G ovat toki tarkoitettu kaikista tyhmimmille käyttäjille, mitä maa päällään pitää, koska niiden nopeus rajoittuu verkon rasituksen mukaan, vaikka kyseisiä liittymiä markkinoidaan laajakaistoina (siis ihan oikeasti on olemassa internetliittymiä, joiden nopeus vaihtelee käyttörasitteen mukaan). Laajakaista kun oikeasti tarkoittaa sitä, että kuluttaja saa käyttöönsä sellaisen nettiliittymän, jossa eivät muut käyttäjät vaikuta verkon nopeuteen. Mielestäni nämä verkonkäytön kustannukset tulee periä ennen kaikkea operaattoreilta, eikä niinkään palveluntuottajilta tai kuluttajilta. Kun yhteiskunta on läpinäkyvä, myöskään operaattorit eivät voi periä normaaleilta, työtä tekeviltä ja veroa maksavilta kansalaisilta tämänkaltaisista kuluista yhtään senttiä liikaa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Miksi ihmeessä?
Ilman kulujako kuvittelet palvelimien ylläpidon tapahtuvan ja ilmeisesti kuvittelet vielä että palvelinresurssien koko on riippumaton siitä kuinka paljon käyttäjiä ja heidän dataansa niissä liikkuu?

Nämä kaikki kulut pitää siis periä operaattoreilta eli toisin sanoen operaattorien pitää lahjoittaa kaikki käyttäjille.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Kiristystä
En ymmärrä miksi Netflixit ym. noita kiristysmaksuja suostuvat maksamaan. Jos eivät maksa, paljastuvat loppukäyttäjille mitkä operaattorit oikeasti pystyvät lupaamiaan nopeuksia tarjoamaan.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
viihde
Operaattoreiden viihde paketit on sama kun laskis öljyt mereen, niissä ei kyl ole mitään petrattavaa?? jne. Netflix, youtube = paljon kevyempi toteutus käyttäjämassansa takia, kyky ja yritys parantaa omaansa. Täällä 5 miljoonan valtiossa taas ruikutetaan ku ei osata, etsitään polkuja helppoon rahaan ja kaavaillaan itsestään ohjautuvia törmäilyautoja koska muillakin on. Itselläni ja monella muullakin on näihin asioihin ratkaisut, mutta muut prioriteetit ei suo aikaa, toivottavasti joku kävis puhumassa järkeä. Artikkelissa pistää korvaan tuo "mm. Google ja Fb ovat väläyttäneet", google fiber on jo saatavilla muutamissa kaupungeissa ja lisää tulossa.
Kirjoita vastaus viestiin

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
symbioottinen suhde
Kun katsoo teleoperaattorien tulostietoja, niin näkee hyvin, ettei ne mitään hätää kärsiviä yrityksiä ole. Voittoa tulee vahvasti lamasta huolimatta.

Tottakai lainsääntäjän takaama lisätuotto tekemättömästä työstä kelpaa aina operaattoreille. Onhan se kurjaa, jos asiakas käyttää sille kalliilla myytyä siihen tarkoitukseen, mihin sitä on erityisesti markkinoitu, eli teräväpiirtovideoiden katseluun. Tällöin operaattori joutuu parantaamaan verkkojaan, jotta saa toimitettua asiakkaalle jo myymänsä liittymän.

Laajakaistaliittymällähän ei ole itsessään mitään myyntiarvoa, vaan arvo tulee niistä internetin palveluista mitä liittymällä voi saavuttaa. Operaattori voi aina nostaa asiakkailta perimiensä liittymien hintoja, jos katsoo että sille on aihetta. Voi tosin olla, että asiakkaat vaihtavat operaattoria.

Voisi tulla suru puseroon ahneelle operaattorille, jos youtube, netflix, jne korkean kaistan palvelut, estäisivät operaattorin asiakkailta pääsyn palveluunsa. Asiakaskato iskisi äkkiä.