Valtio aikoo investoida miljardin monitoimimurtajiin

Monitoimimurtaja Nordica arkistokuvassa. Lehtikuva/ Martti Kainulainen
Monitoimimurtaja Nordica arkistokuvassa. Lehtikuva/ Martti Kainulainen

Valtio aikoo hankkia uusia monitoimimurtajia miljardilla eurolla Arctia Shippingille, jonka laivasto on uudistettava kokonaan vuoteen 2029 mennessä.

Hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjaus merkitsee samalla päätepistettä kiistellylle perinteisen jäänmurtajan hankinnalle. Liikenneministeriö on määrätty aloittamaan valmistelut Liikennevirastolle tilatun, erityisesti Itämeren oloihin sopivan jäänmurtajan myymiseksi.

Kiista Itämeren oloihin soveltuvan perinteisen jäänmurtajan hankkimisesta nousi esiin noin vuosi sitten. Valtio-omisteinen Arctia Shipping ei ollut ilahtunut hankkeesta.

Valtio-omistaja perustelee monitoimimurtajia sillä, että ne tulevat 30 vuoden elinkaarensa aikana 20–30 miljoonaa euroa edullisemmiksi kuin perinteinen jäänmurtaja. Monitoimimurtajien käyttöaste on keskimäärin 85 prosenttia, kun perinteisellä jäänmurtajalla keskimääräinen käyttöaste on vain 31 prosenttia.

Monitoimimurtajia voidaan käyttää kesäisin arktisten alueiden öljy- ja kaasunporauslauttojen tukialuksina. Monitoimimurtajien käyttöä arktisilla alueilla ovat arvostelleet monet ympäristöjärjestöt.

Hallitus asettuu nyt tukemaan monitoimimurtajien lähettämistä arktisille alueille, koska jäänmurtokapasiteetin käyttöastetta on nostettava.

– Tärkeintä on Suomen merialueiden jäänmurron ja talvimerenkulun turvaaminen. Nyt päätetyillä järjestelyillä se toteutetaan kustannustehokkaalla tavalla ja valtion taloutta rasittamatta, sanoo valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Sirpa Paatero (sd) tiedotteessa.

Paateron mukaan Arctia Shippingin toiminnan tulee olla taloudellisesti kannattavaa samalla kun yhtiö ylläpitää huoltovarmuutta.

– Polaaritoimintaan liittyy suuria mahdollisuuksia, mutta myös riskejä, jotka eivät saa vaarantaa jäänmurtajien toiminnallista saatavuutta eikä lisätä elinkeinoelämälle syntyviä kustannuksia Itämeren jäänmurrossa, arvioi liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko (kok).

Arctia Shipping on valtion kokonaan omistama yhtiö, joka on määritelty strategiseksi omistukseksi.

TS–STT

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Työkoneen elinikä
Mahtoiko se aienpien jäänmurtajien elinikä olla 48 vuotta ilman isonpia laatikkopäivityksiä peräti :juntti ajaa vusimalli 1975 traktorilla jota on tehopäivitetty pari kertaa , oli sen ajan urakoitsijan kone , ei se iso ole enää mutta työt tehdään sillä jopa nopeammin kuin kooltaan paljon isommalla kevyemmällä ja hevosvoimiltaan paljon isommaksi ilmoitetulla traktorilla : Vedettiin kilpaa samanlaista raskasta äestä pellolla , iso vastaan painavanpi pieni ja niinhän siinä kävi että vanha oli jo pellon päässä kun iso nykyaikainen turbokone vasta alkoi saada turbopaineitaan ajetun puolen kilometrin loppupuolella kun vedetty iso äes esti kierrosluvun nousun niin ylös että turbosta olisi hyötyä . Mahtaako sama tapahtua myös jäänmurtajien valinnassa kun uusilla on elinkaari sidottu toisin kuin vanhoilla ! Sallikaa joku päivitys tai remontontimahdollisuus kun Suomen velanottoyhteiskunnallakaan ei ehkä ole loputonta tulevaisuutta velaksi elämisessä , eli meneekö valittu murtajien elinkaari oikein ?
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
Vast: Työkoneen elinikä
Ministeriö tuli yksinkertaisti teehneeksi virheostoksen tilatessaan uuden murtajan !! Tuli siis shoppailtua verorahoilla turhaa tavaraa.
Mutta onneksi meillä on varaa pieniin heräteostoksiin silloin tällöin.
Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.