Rakennusoikeutta on jäljellä Naantalin Kailon saaressa enää 50 neliömetriä

Muumimaailma haluaa lisätilaa
kaupungin virkistysalueelta

Turun Sanomat, Naantali

JUKKA VEHMANEN
MIKKO VÄHÄTALO

Muumimaailma Oy suunnittelee laajentumista Naantalin kaupungin maille Kailon saaressa. Toimitusjohtaja Tomi Lohikosken mukaan yrityksellä on jäljellä enää 50 neliömetriä rakennusoikeutta nykyisellä tontilla, eikä se riitä.

– Muumimaailma kaipaa uusia vetonauloja eikä niiden rakentaminen ole nykyisessä tilanpuutteessa mahdollista. Haluaisimme Naantalin kaupungilta käyttöömme lisää maata saaresta, Lohikoski kertoo.

Hänen mukaansa Kailon saaressa jäljellä oleva rakennusoikeus ei mahdollista uusia rakennusprojekteja ilman vanhojen rakennusten purkamista. Saari on paremmin tunnettu Muumimaailman sijaintipaikkana, mutta noin kolmannes Kailon saaresta on yleisessä virkistyskäytössä.

Saaressa on muun muassa uimaranta, yleisösauna, grillauspaikka, kaksi tenniskenttää ja lentopallokenttä. Kailon lisäksi Muumimaailma Oy toimii Väskin saarella sekä Naantalin kaupunkikeskustassa, jossa sijaitsevat Muumimyymälä ja Muumiparkki.

Laajentuminen arka
paikka kaupungille

Naantalin kaupunginhallituksen puheenjohtajan Markku Tuunan (kok) mukaan kaupungin ja Muumimaailman välisissä keskusteluissa on ajoittain sivuttu sitä, että Muumimaailma kaipaa keskipitkällä aikavälillä Kailossa lisää elintilaa.

– Herkällä alueellahan siellä ollaan, kun saaressa on kaupunkilaisten käytössä liikuntapaikkoja ja uimaranta. Muumimaailman kanssa on puhuttu lähinnä siitä, miten heidän toimintamahdollisuuksiaan saataisiin laajennettua uimarannan ja sen saunan alueella. Yksistään Muumimaailman käyttöön pieneltä saarelta on vaikea löytää laajentumisaluetta, Tuuna sanoo.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että Muumimaailman tarpeet eivät ole oikeastaan uhkia, vaan suhtaudumme heidän toimintaedellytystensä parantamiseen myönteisesti, hän muistuttaa.

Muumimaailman laajenemistarpeet ovat olleet Naantalissa esillä aika ajoin. Suuremmassa mittakaavassa niistä puhuttiin 1990-luvun puolivälissä, jolloin turistikohdetta oltiin laajentamassa Kailon naapurisaariin Jakoluotoon ja Hiippaan. Nämä suunnitelmat ovat kuitenkin hautautuneet.

Manterettakin
harkitaan

Toimitusjohtaja Tomi Lohikosken mukaan myös mantereen puolelle laajentamista on harkittu.

– Muumimaailman toimintaa keskitettiin aikoinaan voimakkaasti Kailon saareen ja kaupungissa olevista tiloista luovuttiin. Nyt tilanpuute on herättänyt keskustelua myös kaupunkiin levittäytymisestä, hän sanoo.

Vuonna 1992 Naantaliin perustettu Muumimaailma toimi alkutaipaleellaan muun muassa Naantalin vanhassa kirjastossa ja lastentarharakennuksessa.

Tomi Lohikoski tunnustaa pelänneensä kruunun heikkenemisen vaikuttavan dramaattisesti ruotsalaisturistien määrään Muumimaailmassa.

– Vieraita länsinaapurista on kuitenkin riittänyt hyvin. Kiitos kuuluu varmasti myös laivayhtiöiden tehokkaille myyntiponnistuksille, joiden avulla ruotsalaisturisteja on saatu hyvin houkuteltua Naantaliin, Lohikoski kehuu.

Vaikka alkukesän huonot säät vähensivätkin turismia, yltää Muumimaailma Lohikosken mukaan silti 220 000 kävijän tavoitteeseensa. Väskin seikkailusaari ja Muumimaailman sisällä sijaitseva teatteri Emma saavuttavat kumpikin kesän aikana 25 000 vierailijan rajapyykit.

– Venäläisturistien osuus Muumimaailmassa on selvästi kasvanut. Väskin seikkailusaari puolestaan tuntuu viehättävän erityisesti virolaisturisteja, Lohikoski erittelee.

Yrityssaneerauksenkin 1990-luvulla läpikäynyt Muumimaailma odottaa kuluvalta vuodelta kuuden miljoonan euron liikevaihtoa, joka kesäkauden päättyessä tuntuu toimitusjohtajan mukaan saavutettavalta.

Muumimaailma on avoinna vielä reilut kolme viikkoa, eli 23. elokuuta asti.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.